Nimiarkiston vanhin paikannimikokoelma, Paikkainnimiä ja paikallistarinoita, heijastaa Suomessa ja muualla Euroopassa 1800-luvulla herännyttä kansallisuusaatetta.

Kokoelma sisältää enimmäkseen kansakoulunopettajien laatimia vastauskirjeitä Suomen Muinaismuisto-Yhtiön vuonna 1878 julkaisemaan pyyntöön kerätä paikannimiä ja sukunimiä sekä niihin liittyviä tarinoita. Keruun tarkoituksena oli koota erikoiset ja merkittävät nimet Suomesta ja myös naapurimaista aakkoselliseen nimikirjaan ja saada siten tietoa Suomen kieli- ja asutushistoriasta.

Kokoelma sisältää 632 sivua käsinkirjoitettuja paikan- ja sukunimiluetteloita 71 eri lähettäjältä, ja kirjeisiin sisältyy yhteensä noin 12 300 nimeä. Mukana on kolme karttapiirrosta, Lemiltä (s. 64), Tuuloksesta (s. 84) ja Punkaharjulta (s. 603), sekä puumerkkejä Kokemäen seudulta (s. 315-316). Kirjeet on kirjoitettu pääosin suomeksi, mutta viisi kirjeistä on ruotsinkielisiä: sivuilla 283-284 on Hiitolan, Jaakkiman, Kaukolan, Kurkijoen (Kronoborg), Käkisalmen (Kexholm), Vpl. Pyhäjärven, Räisälän ja Sakkolan nimistöä; lisäksi sivuilla 297-299 on Iniön, sivuilla 475-487 Ähtävän (Esse), sivuilla 615-619 Vihdin ja sivulla 632 Sortavalan nimistöä. Suomen ulkopuolelta nimiä on Inkeristä: Venjoelta (Slavanka), Pavlovskista (Pauloski) ja Saaresta (Sarskoiselo). Yksi nimi on Ruotsin Pajalasta.

Keruukehotukseen sisältyy vanhoja tulkintoja muutamien paikannimien alkuperästä. Nykytutkijoilla on käytössään Nimiarkiston systemaattisesti kerätyt paikannimikokoelmat - 2,6 miljoonaa nimilippua Suomesta ja lähialueilta - ja Maanmittauslaitoksen 800 000 nimeä käsittävä sähköinen Paikannimirekisteri, joten edellytykset nimien tutkimiselle ovat olennaisesti parantuneet kuluneiden 130 vuoden aikana. Vuonna 2007 ilmestyi Suomalainen paikannimikirja, jossa on esitetty 4 700 nimen taustat.