Kotimaisten kielten keskus
 

Hakusana: Merkitys: Pitäjät:

Lauri Kettusen vepsän sanasto

Vepsän kielen sanasto on peräisin Lauri Kettusen (1885–1963) laajasta, käsin kirjoitetusta sanakirjasta ja kenttämuistiinpanoista. Kettunen teki kaksi matkaa vepsäläisalueille, joista ensimmäinen osui Venäjän vallankumouksen aikaan 1917–1918 ja rajoittui etelävepsäläiselle alueelle. Toisen matkansa Kettunen teki yhdessä silloisten maisteri Lauri Postin ja maisteri Paavo Siron kanssa kesällä 1934, ja sen reitti kulki etelävepsäläisistä kylistä, keskivepsäläisen alueen kautta äänis- eli pohjoisvepsäläisiin kyliin.

Sanaston materiaali on kerätty näillä retkillä, joista Kettunen on itse lähemmin kirjoittanut matkakertomuksissaan sekä kahdessa muistelmateoksessaan Tieteen matkamiehenä: kaksitoista ensimmäistä retkeä 1907–1918 (ilmestynyt 1946) ja Matkapakinoita ja muita muistelmia 1925–1960 (ilmestynyt 1960). Vaikka Kettunen ei julkaissut elinaikanaan vepsän sanakirjaa eikä suoraan mainitse sen olleen tavoitteenakaan, oli sanaston kerääminen keskeisellä sijalla hänen tutkimusretkillään. Niinpä hän oli antanut Paavo Siron tehtäväksi kirjoittaa puhtaaksi ensimmäisellä matkalla kertynyttä etelävepsäläistä sanastoa. Siron vastuulla oli sanaston kerääminen ja tarkistaminen myös yhteisellä, Suomalais-Ugrilaisen Seuran tukemalla matkalla 1934. Muistelmissaan Kettunen kertoo tällä matkalla mukana kuljetetusta käsikirjoituksesta seuraavasti retken loppuvaiheessa:

”Olomme Pervakoissa oli meille kuumeisimman työn aikaa. Murre tarjosi varsinkin sanastoltaan erikoisuuksia. Paavo Siro kävi täälläkin läpi käsinkirjoitetun sanakirjani (sen olin jo Tartossa kirjoituttanut etelävepsän sanalipuiltani) ja otti kielennäytteitä. Niitä minäkin kirjoittelin, päätyönäni äännehistoriallinen puoli.” (Kettunen, Matkapakinoita ja muita muistelmia s. 240–241.)

Siro kantoi päävastuun myös vuonna 1934 kerättyjen tekstinäytteiden toimittamisesta, ja ne julkaistiin seuraavana vuonna.

Kettusen kuoleman jälkeen sanakirjan käsikirjoitus jäi ensin hänen leskensä Hilja Kettusen haltuun. Hänen kuoltuaan se siirtyi Helsingin yliopiston itämerensuomalaisten kielten laitokselle, joka yhdistettiin 1990-luvun alussa suomalais-ugrilaiseen laitokseen. Käsikirjoitusta säilytettiin arkistoituna, kunnes 2000-luvun alussa laadittiin suunnitelma sen siirtämiseksi elektroniseen muotoon. Käytännön työstä ja käsikirjoituksen latomisesta vastasi vuosina 2004 ja 2005 fil. yo Santra Jantunen. Työn rahoittivat Kotikielen Seura ja Suomalais-Ugrilainen Seura. Aineiston siirtämisessä tarvittavasta teknisestä suunnittelusta ja toteutuksesta vastasi maist. Toni Suutari. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa tietokantatyöt on tehnyt fil. yo. Ville Tikkaoja.

Vaikka nykyaikainen tekniikka helpotti monella tavalla kieliaineistojen käsittelyä ja siirtämistä, liittyi Kettusen vepsän sanakirjan saattamiseen elektroniseen muotoon perinteisiä kysymyksiä. Käsikirjoitusta ei ole toimitettu miltään osin, vaan käsikirjoitusaineisto on siirretty sellaisenaan kenttämuistiinpanoista tietokoneeseen. Siten myös Kettusen käyttämä sanojen merkintätapa on siirretty sellaisenaan, diakriittisine merkkeineen pyrkimättä yhtenäistämään tai yksinkertaistamaan eri sanoista tallennettuja variantteja. Eri variantteihin on käsikirjoituksessa merkitty tavallisesti lyhennettynä kylä, josta ne on tallennettu. Pitäjänlyhenteet on kuitenkin korvattu sähköisessä sanastossa pitäjien koko nimillä, vaikkakaan aivan kaikkia Kettusen käyttämiä lyhenteitä ei ole kyetty tulkitsemaan.

Käsikirjoitusmateriaali ei ole kaikilta osin täysin yhtenäinen. Kettunen oli herkeämätön kielenoppaiden etsijä. Vepsän sanaluetteloon on siten tullut mukaan varsinkin pohjoislyydiläisen Sununsuun sanastoa, jota Kettunen keräsi sieltä kotoisin olleelta kielenoppaalta toisessa yhteydessä. Suurin osa aineistosta on kuitenkin peräisin vepsästä ja kerätty edellä mainituilla matkoilla. Se on myös tärkein peruste, miksi käsikirjoitus halutaan saattaa julki.

Vepsän sanastosta ovat tehneet havaintoja ja sitä ovat tallentaneet myös E. N. Setälä, Reino Peltola sekä Kettusen ja Siron matkatoveri Lauri Posti. Kukaan mainituista suomalaistutkijoista ei kuitenkaan julkaissut elinaikanaan vepsän sanastoa saati sanakirjaa. Setälän tieteellistä jäämistöä säilytetään nykyään Kansallisarkistossa ja Reino Peltolan sanalippukokoelmaa Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa. Maria Mullosen ja Maria Zaitsevan Leningradissa 1972 julkaistu vepsän kielen sanakirja (Slovar’ vepsskogo jazyka) on toistaiseksi ainoa julkaistu vepsän murresanakirja, mutta myös suhteellisen suppea. Lauri Kettusen käsikirjoitus laajentaa siksi merkittävästi mahdollisuuksia tarkastella vepsän sanastoa.

Kettunen ei näytä itse suunnitelleen aineistostaan painettua sanakirjaa, eikä myöskään sähköisenä julkaistavaa versiota ole tarkoitettu sellaiseksi. Konkreettisen kieliaineksen lisäksi se kuvastaa osaltaan niitä lähtökohtia ja tavoitteita, joita Kettusella oli vepsäläisten luo suuntautuneilla retkillään. Vepsän kielialue on supistunut merkittävästi viimeisen viidenkymmenen vuoden kuluessa. Joissakin kylissä asuu edelleen äidinkielisiä vepsäläisiä, mutta joukossa on myös lukuisia kyliä, joista kieli on hiipunut jo kokonaan. Sähköinen vepsän sanasto dokumentoi siten myös nyt jo kadonneiden yhteisöjen kulttuuriperimää. Toivomuksemme on, että Lauri Kettusen vepsän sanasto löytää internetin välityksellä mahdollisimman monta vepsästä ja sen leksikosta kiinnostunutta tutkijaa ja kielen käyttäjää.

Helsingissä syyskuussa 2007

Riho Grünthal