Hakuohje 
SISÄLLYS > SANAT > Taivutus > Yleistä > Taivutus ja johtaminen > § 62 Rajalla: partisiipit, komparaatio, sti-adverbit

§ 62 Rajalla: partisiipit, komparaatio, sti-adverbit

Partisiipit voidaan katsoa osaksi verbintaivutusta, siis verbin paradigmamuodoiksi. Lisäksi ne osallistuvat verbintaivutukseen liittomuotojen osina: on ollut, en ollut käynyt, oli tehty. Toisaalta partisiippeja voi pitää verbikantaisina johdoksina, omina lekseemeinään, joilla on nominin täydellinen luku- ja sijataivutus ja jotka esiintyvät adjektiiveille ja substantiiveille ominaisissa syntaktisissa asemissa (» § 297). Partisiipit voivat edelleen leksikaalistua kantaverbistään riippumattomammiksi adjektiiveiksi kuten (aika) poikkeava tai substantiiveiksi, esim. uskottuni (» § 630632). Infinitiivejä ei sen sijaan lueta johdoksiksi, koska niillä ei ole produktiivista sija- eikä lukutaivutusta. Sekä infinitiiveillä että partisiipeilla on myös passiivimuotoja; passiivin tunnus sijaitsee nominaalistavan muotoaineksen edellä, esim. saa-ta-va, ote-tta-e-ssa (» § 105). Yleensä taivutustunnus on johdinten jäljessä, joten jos passiivin tunnus olisi puhdas taivutustunnus, se sijoittuisi varsin epätyypilliseen asemaan.

Komparaatio muuttaa adjektiivin valenssia (esim. iso, vrt. minua isompi) mutta on produktiivisuutensa vuoksi mahdollista lukea osaksi adjektiivien taivutusta. Toisaalta komparatiivin ja superlatiivin muodostus on sikäli sananjohdon kaltaista, että niitä ilmaiseva suffiksi sijoittuu morfotaktisesti johtimen paikalle ja saa jälkeensä taivutustunnuksia samalla tavoin produktiivisesti kuin nominit yleensäkin, esim. suure-mma-t, suur-imm-i-ssa. Komparaatiomuodot ovat siis omia taipuvia lekseemejään. Jos komparatiivi ja superlatiivi luetaan taivutusmuodoiksi, ne edustavat sikäli erikoisia taivutusluokkia, että ne eivät koske kaikkia nomineja vaan ainoastaan merkitykseltään tietynlaisia adjektiiveja ja adverbeja (» § 300302, 605607, 633). Jakaumaltaan rajallisia taivutustunnuksia ovat myös possessiivisuffiksit: ne kiinnittyvät tyypillisesti vain substantiiviin ja eräisiin verbin nominaalisiin muotoihin (» § 9596).

Johtamisen ja taivutuksen rajatapauksia ovat myös adjektiiveista muodostetut sti-loppuiset adverbit, esim. kauniisti, välittömästi. Produktiivisuutensa ja adjektiivin valenssin säilymisen perusteella niitä voisi pitää adjektiivin taivutusmuotoinakin, mutta toisaalta niillä ei ole nominitaivutukselle tyypillistä lukuoppositiota ja niiden muodostus on produktiivista vain adjektiiveista, ei muista nomineista. Lisäksi sti-adverbien esiintymisessä on semanttisia rajoituksia samoin kuin komparaatiollakin. (» § 373, 1265.) Sijaa muistuttavana on pidetty myös prolatiivia (esim. ma-itse, puhelim-itse), mutta se ei ole sen paremmin produktiivisuudeltaan kuin lausekkeen muodostuksessakaan sijan veroinen (» § 385, 1265). Tällaiset produktiivise(hko)t adverbityypit ovat kuitenkin morfotaktisesti hyviä ehdokkaita taivutusmuodoiksi, sillä taipumattoman sanaluokan edustajina adverbit eivät saa johtimensa jälkeen taivutustunnuksia (paitsi joissain kivettyneissä sijapäätteellisissä adverbeissa). Adverbinjohtimen sijainti sanassa on siten sama kuin esim. sijapäätteen: sanan lopussa.

Myös joitakin nominien ja verbien johdostyyppejä on produktiivisuuden perusteella verrattu taivutusmuotoihin. Tällaisia ovat ominaisuudennimet, minen-johtimiset teonnimet, teettojohdokset ja merkitykseltään passiivia vastaavat U-vartaloiset johdokset. Produktiivisuus ei kuitenkaan yksin riitä taivutuksen kriteeriksi. Esimerkiksi johdin ‑minen muuttaa produktiivisesti verbejä substantiiveiksi, mutta morfotaktiselta asemaltaan ‑minen on johdin ja muodostaa lekseemejä, jotka taipuvat produktiivisesti nomineina. Verbien teetto- ja passiivijohdosten muodostuksen produktiivisuutta taas rajoittaa se, että kantaverbinä voi olla lähinnä transitiivinen verbi.

Taivutuspäätteiden raja on liukuva myös liitteisiin päin. Liitteet kiinnittyvät mahdollisten taivutustunnusten perään. Sama koskee possessiivisuffikseja: talo-ni, talossa-ni, mutta ne voivat liittyä myös sanan vartaloon, jolloin vartalo on samanasuinen kuin taivutustunnuksenkin edellä: miele-si, rakkaa-ni (» § 9596). Tästä syystä possessiivisuffiksit katsotaan tässä kieliopissa taivutusaineksiksi. Liitepartikkelit sen sijaan liittyvät mihin hyvänsä sananmuotoon aiheuttamatta siinä mitään vartalonvaihteluja: mieli-kin, mielessäni-kö, rakas-ko (» § 128).

Sulje kaikki tasot

KOKO SISÄLLYSLUETTELO

SANAT

Fonologia ja morfofonologia

Taivutus

Yleistä

Taivutustyypit

Nominintaivutus

Yleistä

Luku

Sija

Possessiivisuffiksit

Nominien taivutusparadigmat

Verbintaivutus

Liitepartikkelit ja syntagmaattiset sulaumat

Sanarakenne ja sananmuodostus

Nominijohdokset

Verbijohdokset

Adverbijohdokset ja muut päätteelliset adverbit

Yhdyssanat

RAKENNE

ILMIÖT

Sulje kaikki tasot