EnnustuksetTaustaa
Sää | Taudit | Hyvä sauna ja kuppaaminen | Sota SääVaikka Tammelin liitekirjoituksessaan moittii almanakantekijöitä sääennustusten liittämisestä almanakkoihin, hänenkin almanakassaan ennustuksia kuitenkin on. Säiden ennustaminen ei ole kuitenkaan hänelle taikuutta, sillä hän toteaa:
Kalenteriosan ja liitekirjoituksen jälkeen Tammelin käy vuoden läpi kuukausi kuukaudelta. Hän selittää, miten kunkin ajankohdan taivaannäkymät vaikuttavat säihin ja ihmisen terveyteen. Tammelin ilmaisee asian siten, että jokin taivaankappale tai sen liikkeen vaihe tuo tai pitää jonkin määräilman tai tulee jonkin määräilman kanssa, esimerkiksi:
Jokin taivaannäkymä "taita ilman secoitta" kun taas toinen "rupe jällens huojendaman Talwen cowan kylmyden". Ilmaisutapa kertoo taustalla olevasta "tieteellisestä" ajattelusta: astrologit olivat järkeilyllään muka saaneet selville, miten tähtien ja kuun asennot vaikuttavat säähän. Parissa kohdassa kuun vaihe (uusi kuu, viimeinen neljännes) on ajankohdan ilmaisin; se ei ole siis ilman aiheuttaja: sumuisella Sade ilmalla, samalla muoto ensimmäinen Neljännes; [W]ijmeises Neljännexes tule packainen, Udella Cuulla tuuli ja sade; Ensimmäises Neljännexes myrsky, ja wäkewät satencuurot Yöllä; Mutta täydellä Cuulla taita tulla lensiämmäxi [’leudommaksi’]. Sääennustusten lopuksi Tammelinilla on syytä todeta:
TauditSääennustusten lisäksi Tammelin esittää ennustuksia taudeista. Hän kuitenkin toteaa, että koska sairauksien taustalla on monia syitä "ja Ihmisten monicahtain luondoin tähden, eij taida Tähdet jocaitzesa yhtäläisesti waicutta", niitä ei ole mahdollista täydellisesti ennustaa. Jotakin Tammelin kuitenkin uskaltaa tulevista taudeistakin sanoa: tammikussaa uhkaa "cova sairaus" ja "Rinda-tauti", heinäkuussa "poltotauti" ja marraskuussa "äkilinen cuolema". Viimeinen uhka saa Tammelinin kuitenkin toteamaan:
Hyvä sauna ja kuppaaminenAgricolan Rukouskirjassa (vuodelta 1544) on kuun ja kiertotähtien aspekteihin perustuvia ennustuksia myös muista asioista kuin tulevista säistä. Rukouskirjassa on taulukko, joka kertoo, minä päivänä on edullista esimerkiksi harjoittaa ystävyyttä, ajella partaa, välttää herroja, ostaa ja myydä – päivänvalinta ulottui hyvin monelle elämänalalle. Vuonna 1705 ei ilmeisesti enää uskottu, että astrologia kykenisi välittämään näin runsaasti tietoa. Tammelinin almanakassa annetaankin sää- ja sairausennustusten lisäksi tieto vain "Hywän saunan ja Cuppamisen" ajoista. Tällaisina aikoina tähdet vaikuttivat edullisesti ihmisen nesteisiin.
SotaVuonna 1705 oli meneillään suuri pohjan sota (1700–1721), jossa suomalaisetkin olivat mukana. Sota on asia, josta Tammelin ei esitä ennustuksia:
© Kotimaisten kielten tutkimuskeskus |