Kaupunkinimistön historiaa

Turku
Keskiajan kaupunki

Ritva Liisa Pitkänen

Kuvat Kartat Etymologiat

Kaupunki syntyy maanteiden risteykseen
Varhaisin kaupunkinimistö
Nimet kertovat kadun sijainnin
Systemaattisen nimeämisen juuret ovat keskiajassa
Nimeämissysteemi kehittyy
Monimääritteisyys tulee muotiin
Kaupunki ennen paloa
C. L. Engel kaavoittaa kaupungin
Uusi kaava – vanhat nimityypit
Uutuutena ryhmänimet
Nimitoimikunta perustetaan uudistamaan kaavanimistöä
Kadunnimet lyhenevät
Uusia nimiä ja nimimalleja
Muistonimet tulevat
Nyky-Turun nimissä on kaupungin historiaa

Turun kaupunki sijaitsee Aurajoen suulla. Sen vanhat osat ovat matalilla joenvarsimailla. Maisemallisesti tärkeitä ovat kaupungin mäet: joen itäpuoliset Yliopistonmäki (vanha Ryssänmäki), Vartiovuori, Samppalinnanmäki ja Korppolaismäki sekä länsipuoliset Kakolanmäki, Puolalanmäki ja Aninkaistenmäki.

Kartta 1: Nykyinen Turku

Turussa pääsemme vanhojen karttojen ja asiakirjamerkintöjen avulla seuraamaan kaupunkinimistön kehitystä keskiajalta nykypäiviin saakka. Kaupunki on olemassaolonsa aikana palanut lukuisia kertoja, ja palojen jälkeen kaupunkirakennetta on uudistettu. Kaupunki on myös kasvanut, ja nimiä on tarvittu koko ajan lisää. Asiakirjatietojen perusteella 1300-luvun Turussa näyttää selvityn muutamalla kymmenellä kadun ja julkisen rakennuksen nimellä. Neljä vuosisataa myöhemmin, 1700-luvun lopulla, kadunnimiä oli jo runsaat 100. Alueeltaan tuolloista kaupunkia huomattavasti laajemmassa nyky-Turussa on noin 5 000 kaavanimeä. Vaikka kaupunki on aikojen kuluessa muuttunut, monet vanhat nimet ovat säilyneet meidän päiviimme saakka muistoina menneistä ajoista.

Seuraavassa kerrotaan ensinnäkin, millaisia kadun- ja muiden paikkojen nimiä Turussa on käytetty kaupungin muotoutuessa ja mikä näiden varhaisten kaupunkinimien alkuperä on. Turun keskeiseen paikannimistöön kuuluu erilaisten luonnonpaikkojen nimiä, kuten Aurajoki, Vartiovuori, Samppalinnanmäki, Kerttulinmäki, Unikankare ja Kupittaa. Nykyisiin kaavanimiin sisältyy myös vanhoja kylännimiä, kuten Aninkainen, Korppolainen ja Sotalainen. Turun seudun kylännimet ovat vanhoja. Ne ilmaantuvat asiakirjoihin keskiajalla, mutta osa niistä on varmasti peräisin jo esihistorialliselta ajalta.

Sitten seurataan vuosisadoittain, miten kaavanimistöä on kehitelty kasvavan ja muuttuvan kaupungin tarpeisiin. Tarkasteltavina ovat kaupungin vanhimmat osat Aurajoen kahden puolen. Kaavanimistön kehittymistä seuratessa voi havaita, että monilla vielä nykyisinkin käytössä olevilla nimistönsuunnittelun periaatteilla on yllättävän vanhat juuret.

Turussa vanhat luonnonpaikkojen nimet ovat alkuaan suomenkielisiä. Karttoihin ja asiakirjoihin merkityt kaavanimet taas olivat pitkään ruotsinkielisiä, koska hallinnon ja asiakirjojen kieli oli ruotsi. Suomenkieliset kadunnimet ilmaantuivat karttoihin ruotsinkielisten rinnalle vasta 1800-luvun lopulla. Kaupungin suomenkieliset asukkaat ovat varmasti jo varhain käyttäneet omia suomenkielisiä nimimuotojaan, mutta niistä ei ole jäänyt kirjoihin pantua tietoa. Suomenkielisissä historiateoksissa entisaikojen kadunnimistä on käytetty erilaisia suomalaisia käännösvastineita. Niitä käytetään myös tässä esityksessä sitaatein varustettuina.

Keskiajan Turku

Rautakaudella ja varhaiskeskiajalla asutus Varsinais-Suomessa keskittyi jokilaaksoihin ja jokien suihin. Jo tuolloin nykyisen Turun tienoo Aurajoen ja sen sivujoen Vähäjoen varrella oli koko maan tärkeimpiä asutuksen ja kaupan keskuksia.

Kaupunki syntyy maanteiden risteykseen

Turun kaupunki perustettiin Aurajoen itärannalle nykyisen tuomiokirkon seuduille. Rantamaa oli alavaa ja kosteaa; 1600-luvulta peräisin olevassa kirjoituksessa sillä on nimenä Viljasuo. Alueen halki Mätäjärvestä Aurajokeen virtasi oja, "Krooppi", josta asiakirjoissa käytetään ruotsinkielistä nimeä Gropen (1406 Gropena).

Kirkon ympäristön asutuksen oletetaan alkaneen vakiintua 1200-luvun loppupuolella. Turku ilmaantuu asiakirjoihin 1259 Aboa-nimisenä. Tämän latinankielisen nimimuodon takana on kaupungin ruotsinkielinen nimi Åbo, joka on tarkoittanut asutusta joen varrella.

Kaupungin paikka näyttää määräytyneen kulkuyhteyksien mukaan. Turun vanha keskusta sijaitsi paikassa, jossa kohtasi kaksi tuon ajan tärkeintä maantietä. Niistä toinen oli Hämeestä tuleva maantie, ns. Hämeen härkätie. Toinen oli Suomenlahden rantamaiden halki Viipurista Turkuun johtanut maantie, niin sanottu Suuri Rantatie, jota on nyttemmin ruvettu nimittämään Kuninkaantieksi. Turkuun johti maantie myös Satakunnasta ja Lounais-Hämeestä, ns. Kalevantie. – Nykyiset Hämeenkatu, Uudenmaankatu ja Aninkaistenkatu ovat näitä vanhoja maanteitä, jonkin verran uudelleen linjattuina. Turkuun pääsi myös mereltä Aurajokea pitkin. Hyvät liikenneyhteydet loivat edellytykset kaupungin kehittymiselle.

Varhaisin kaupunkinimistö

Jo 1200-luvun lopulla Turku oli tärkeä kaupan ja kirkon keskuspaikka. Tuolloin piispanistuin siirrettiin pohjoisempana sijaitsevasta Koroisista Turkuun. Aurajoen suulle ruvettiin rakentamaan linnaa ja viimeistään näihin aikoihin pantiin alulle myös kirkon rakentaminen Unikankareelle Viljasuon keskelle. Kaupungin vanhin asutus mahtui pienelle alueelle kirkon ja joen väliin. Keskeinen paikka oli kirkon vieressä sijainnut tori. Tällaisella tärkeällä paikalla on aikojen kuluessa ollut useampia nimiä, jotka kaikki ovat eri tavoin paikkaa kuvaavia. Nimet tulevat näkyviin vasta 1600–1700-luvun asiakirjalähteissä. Nimi "Koulutori" (ruotsiksi Skoltorget) viittaa torin laidalla 1200-luvulta lähtien toimineeseen ja yhä toimivaan Katedraalikouluun. Nimi "Hevostori" (Hästtorget) on syntynyt aikana, jolloin torilla tehtiin hevoskauppaa. Nimi "Akatemiantori" taas viittaa torin laidalla sijainneeseen, 1640 perustettuun yliopistoon, Turun akatemiaan.

Kuva 1: Turun tuomiokirkko vuonna 1897
Kartta 2: Turku n. 1300

Venäläiset polttivat Turun 1318. Palon jälkeen kaupunki laajeni Kroopin yli etelään Aurajoen ja Vartiovuoren ja Samppalinnanmäen väliin ja myöhemmin myös joen länsipuolelle. Kirkon eteläpuolelle rakennettiin raatihuone ja uusi tori, ja vanhat maantiet ohjattiin kulkemaan tälle torille. Uudellakin torilla on asiakirjoissa monta nimeä: "Raatihuoneentori", "Tori" (1426 Torgith), "Uusitori" ja "Suurtori" (Stortorget).

Kartta 3: Turun kartta 1630-luvulta

Nimet kertovat kadun sijainnin

Keskiajan Turusta ei ole karttaa, mutta asiakirjoista löytyy joukko kadunnimiä. Tärkeimmät kadut olivat vanhat maantiet: "Hämeenkatu" (Tavastgatan), joka mainitaan asiakirjoissa ensi kertaa 1426 (Tauastagathuna), ja "Karjakatu" (Fägatan) eli vanha Uudenmaan maantie. Karjakadun nimi juontuu siitä, että kaupunkilaiset ajoivat aikoinaan karjansa tietä myöten kaupungin ulkopuolisille laidunmaille.

Kuva 2: Karjakatu

Kaupungin asemakaava oli säännöllinen, melkein ruutukaavamainen. Joen suuntaisesti kulki useampia katuja: alimpana "Jokikatu" (ruotsalainen nimi Ågatan näkyy vuoden 1509 asiakirjamerkinnässä Aagathan), ylempänä "Kirkkokatu" (Kyrkogatan, 1443 Kyrkiogatunne), "Luostarin välikatu" (Kloster mellangatan), "Hämeenkatu" ja ylimpänä "Luostarin yläkatu" (Kloster övergatan, 1467 Offuer gathun). Kadut olivat kapeita, Luostarin välikatu vain runsaan 4 metrin levyinen.

Kartta 4: Turun keskiaikaiset kadunnimet

Monet Turun keskiaikaiset kadunnimet ovat eri tavoin kadun sijaintiin viittaavia, esimerkiksi Kirkkokatu johti Suurtorilta tuomiokirkolle ja Jokikatu kulki Aurajoen vartta. Samanlaisia, yksinkertaisesti ja selvästi kohteensa paikantavia kadunnimiä on muidenkin vanhojen kaupunkiemme keskustoissa. Turun vanhimpiin kadunnimiin kuuluvat myös "Kauppiaskatu" (Köpmansgatan, 1471 Köpmansgatan), "Koulutuvankatu", "Kroopinkatu" (Gropgatan), "Raatihuoneenkatu" (Rådhusgatan), "Teinikatu" (Djägnegatan, 1663 Diegnegatan), Kinhästegatan, "Pyhän Laurentiuksen katu", "Pyhän Hengen kuja" (Helgeandsgränd), "Pyhän Ruumiin kuja" (Helga Lekamensgränd), "Aninkaistenkatu" (Aningaisgatan), "Linnantie" (Slottsvägen) ja Katinhäntä.

Systemaattisen nimeämisen juuret ovat keskiajassa

Jo keskiajalta on peräisin nykyisissä kaavanimistöissä tavallinen nimityyppi, jossa samaan alkuosaan on liitetty erilaisia katua merkitseviä sanoja. Esimerkiksi nimestä "Piispankatu" on lähikaduille saatu nimet "Piispankuja" ja "Piispan poikkikatu". Nimet "Luostarin yläkatu", "Luostarin välikatu" ja "Luostarin jokikatu" määrittivät luostariin johtaneiden katujen sijainnin Aurajokeen nähden.

Keskiaikaisista kadunnimistä ovat yhä käytössä nimet Hämeenkatu ja Piispankatu. Parille vanhan Suurtorin ympäristön kujalle, Luostarin välikadulle ja (Vanhalle) Karjakadulle, on palautettu vanha nimi 1990-luvulla alueen entistämisen yhteydessä.

Kadunnimien lisäksi keskiajan Turussa oli muitakin "kaavanimiä", esim. torinnimet "Hevostori" ja "Suurtori" sekä mestauspaikan nimi Hirsipuumäki. Nimi on merkitty asiakirjoihin ensi kerran vuonna 1423 ruotsinkielisessä muodossa Galghabergit. Nykyään mäki tunnetaan Kerttulinmäkenä. Keskiajalla kaupunkia hahmotettiin myös julkisten rakennusten mukaan. Niitä olivat esim. "Pyhän Kerttulin killan talo", "Pyhän Annan talo" ja "Pyhän Yrjön alttarin talo".

1600–1700-luvun Turku

1600-luvun alkupuolelle tultaessa kaupunkimainen asutus oli levinnyt idässä Kerttulinmäelle ja lännessä joen yli Satakunnan maantien vartta Aninkaistenmäelle saakka. Tätä vaihetta kuvaa Turun vanhin kartta, Suomen ensimmäisen maanmittarin Olof Gangiuksen 1634 laatima asemakaavapiirros tulliaidan ympäröimästä vanhasta kaupungista. Kartassa kirkon pohjoispuolelle on merkitty kaksi laajaa peltoaluetta: "Piispanpellot" ja "Kirkkoherranpellot". Muita paikannimiä ovat Mätäjärvi, "Ryssänmäki" (Ryssebacken) ja "Aninkaistenmäki" (Anikasbackar). Kadunnimiä ei kartassa ole.

Kartta 5: Turku 1630-luvulla (Olof Gangiuksen kartta)

Nimeämissysteemi kehittyy

Tuli tuhosi kaupunkia useaan otteeseen 1600–1700-luvulla, ja samalla asemakaava uudistui vähittäin. Joen länsipuolelle suunniteltiin uusi linnaan vievä pääkatu "Linnankatu", jonka alkupäälle annettiin nimi "Kuningattarenkatu" (Drottninggatan). Samppalinnanmäen juurelle tuli vastaavasti "Kuninkaankatu" (Kungsgatan). Ruotsinmaalainen asemakaavan laatija oli ilmeisesti saanut mallin nimenantoon valtakunnan pääkaupungista Tukholmasta, jossa jo tuohon aikaan oli Kungsgatan ja Drottninggatan.

Kuva 3: Linnankatu

1700-luvun lopulla Turussa oli runsaat 100 kadunnimeä. Vaikuttaa siltä, että jo tuolloin kadunnimiä luotaessa kaavanimistö on – aivan samoin kuin nykyään – ajateltu kokonaisuudeksi, joka kaupunkilaisten oli pystyttävä hallitsemaan ilman suurempia hankaluuksia. Nimenannossa pyrittiin taloudellisuuteen ja systemaattisuuteen muodostamalla keskeisten kadunnimien pohjalta nimet lähikaduille; yhteen liittyviä nimiä on helpompi pitää mielessä kuin monia erilaisia, toisiinsa liittymättömiä nimiä. Tämä nimityyppi oli käytössä jo keskiajalla, mutta nyt se yleistyi huomattavasti.

Monimääritteisyys tulee muotiin

Uusia nimiä muodostettiin entisten pohjalta eri tavoin. Katujen keskinäistä kokoa ja sijaintia ilmaisevien määritteiden avulla saatiin sellaisia nimipareja kuin "Karjakatu" ja "Vähä Karjakatu" (1710 Fägatan, Lilla Fägatan), "Iso Kirkkokatu" ja "Vähä Kirkkokatu" (1780 Stora Kyrkogatan, Lilla Kyrkogatan). Aiemmassa kartassa Kirkkokaduilla on nimet "Uusi Kirkkokatu" ja "Vanha Kirkkokatu" (1710 Nya Kyrkiegatan, Gamla Kyrkiegatan). Nimiryhmiä muodostettiin myös varioimalla samaa kantanimeä erilaisten katua merkitsevien sanojen avulla, esim. nimestä "Kuningattarenkatu" (Drottninggatan) saatiin nimet "Kuningattaren jokikatu" ja "Kuningattaren poikkikatu" (1710 Dråttninge Ågatan, Dråttninge Twärgatan). Tämäntyyppisiin nimiin saatettiin lisätä vielä uusi, sijaintia ilmaiseva määrite, jolloin esimerkiksi nimestä "Brahenkatu" saatiin nimet "Brahen ylinen poikkikatu", "Brahen keskinen poikkikatu" ja "Brahen alinen poikkikatu" (1780 Brahe öfre tvärgatan, Brahe Mellantvärgatan, Brahe öfvärgatan).

Kadunnimet eivät vielä olleet nykyiseen tapaan vakiintuneita vaan saattoivat vaihtua vapaammin. Silti tuon ajan kadunnimiä on yhä käytössä, esim. joen itäpuolella Hämeenkatu, Uudenmaankatu ja Piispankatu sekä joen länsipuolella Linnankatu, Brahenkatu ja Humalistonkatu.

1800-luvun Turku

1800-luvun alkuun sijoittuu tapahtuma, jonka seurauksena Turku uudistui täysin. Vuoden 1827 syyskuussa Aninkaistenmäeltä alkaneessa raivokkaassa tulipalossa kaksi kolmannesta kaupungista tuhoutui. Nykypäiviin on kuitenkin säästynyt kappale paloa edeltänyttä Turkua: 1700-luvun lopulla syntynyt Luostarinmäen asutus, nykyinen käsityöläismuseoalue.

Kaupunki ennen paloa

Paloa edeltäneeltä ajalta, vuodelta 1808, on olemassa kaupunkia, linnaa ja Linnankenttää kuvaava kartta, jonka laatija on maanmittaustirehtööri Johan Tillberg. Karttaa on täydennetty kaupungin palon jälkeen vuonna 1827 merkitsemällä harmaaksi palossa tuhoutunut alue, joka ulottui lännestä itään koko taajimman kaupungin halki, siis Aninkaistenmäeltä Sirkkalanmäelle. Kartan valmistamisaikaan asutus oli levinnyt joen itäpuolella Samppalinnanmäen tienoille. Siitä joen alajuoksulle päin oli Sotalaisten kylän peltoja ja hakamaita. Joen länsipuolella asutus ulottui pitemmälle, Linnankadun vartta aina Linnankentän laitaan saakka.

Kartta 6: Turku vuonna 1808 (Johan Tillbergin kartta)

Tillbergin kartassa vain muutamalle pääkadulle on merkitty nimi. Kaupungin rajalta Hämeen tullista alkaa "Hämeenkatu", jonka loppupää "Uudenmaankadusta" lähtien on nimeltään "Luostarinkatu". Suurtorille johtavalla Uudenmaankadun loppupäällä on nimenä "Torikatu". Joen länsipuolen katujen nimistä on karttaan merkitty kahden rinnakkaisen katuparin nimet: "Aninkaistenkatu" ja "Brahenkatu" sekä "Linnankatu" ja "Jokikatu". Vanhan Suurtorin lisäksi kaupungissa oli "Uusitori", nykyinen Turun kauppatori.

C. L. Engel kaavoittaa kaupungin

Palon jälkeen oli tullut selväksi, ettei kaupunkia enää voitu rakentaa yhtä tiiviiksi kuin ennen. Helsingin keskustan suunnittelija C. L. Engel laati heti palon jälkeen kaupunkia varten uuden, siihen aikaan muodikkaan ruutukaavan, jonka mukainen kaupungin keskusta on edelleenkin. Kaavoitettu alue oli kaksinkertainen aiempaan verrattuna, ja se ulottui kummallekin puolelle jokea. Tuolloin muodostui yksi nyky-Turussakin näkyvistä rakenteista: kolme "perspektiivikatua" joen kahden puolen, nykyisin kadunnimin ilmaistuna Uudenmaankatu–Aninkaistenkatu, Kaskenkatu–Aurakatu ja Martinkatu–Puistokatu. Kulkuyhteyksiä joen yli ei silloin vielä ollut nykyiseen tapaan, koska vain tuomiokirkon viereinen silta oli olemassa. Engelin asemakaavassa mäet jätettiin rakentamatta paloturvallisuuden vuoksi.

Kartta 7: Turun asemakaava vuodelta 1897
Kuva 4: Kaskenkatu–Aurakatu

Uusi kaava – vanhat nimityypit

Kaupunkirakenne siis uudistui perinpohjaisesti. Vanhoista kaduista säilyi vain muutama, mm. Hämeenkatu, Linnankatu ja Piispankatu. Katujen mukana katosi myös suuri osa vanhoista kadunnimistä, mutta toisaalta tarvittiin uusia nimiä uusille kaduille. Kaavaa varten tehty nimiehdotus sisälsi yhdeksänkymmentä kadunnimeä. Tuonaikainen kaavanimistö on nähtävissä Gyldénin kaupunkikartassa vuodelta 1837. Uusia nimiä luotiin vanhaan tapaan. Erottavin määrittein rakenneltuja nimipareja tuli entistä enemmän, esimerkiksi "Iso Hämeenkatu" ja "Vähä Hämeenkatu" (Stora Tavaste gatan, Lilla Tavaste gatan) sekä "Itäinen Aurakatu" ja "Läntinen Aurakatu" (Östra Aura gatan, Wästra Aura gatan). Suosionsa säilyttivät myös kantanimestä erilaisin määrittein rakennellut monisanaiset nimet ja niistä muodostuvat nimiryhmät, kuten pääkatujen nimet "Iso Brahenkatu" ja "Vähä Brahenkatu" (Stora Brahe gatan, Lilla Brahe gatan) ja niiden poikkikatujen nimet "Brahen ylinen poikkikatu" ja "Brahen alinen poikkikatu" (Brahe öfre tvärgatan, Brahe nedre tvärgatan).

Kartta 8: Turku vuonna 1837

Uutuutena ryhmänimet

Engelin kaavan nimiehdotuksessa on yksi uutuus: siinä on ensimmäisen kerran käytetty ns. ryhmänimiä, siis lähikatujen nimiä, joiden määritteinä on samaan aihepiiriin kuuluvia sanoja. Esimerkiksi tuomiokirkon takaiselle alueelle ehdotettiin kadunnimiä, joissa oli käytetty kirkolliseen elämään ja opilliseen sivistykseen liittyvää sanastoa: vanhan "Piispankadun" lisäksi mm. "Papinkatu", "Kellonsoittajankatu", "Koulukatu", "Kymnaasikatu" ja "Rehtorinkatu".

Nimitoimikunta perustetaan uudistamaan kaavanimistöä

Engelin asemakaavan kadunnimistö säilyi muuttumattomana vuosikymmeniä, mutta 1800-luvun lopulla kaupunkilaiset rupesivat lehtien palstoilla vaatimaan nimien uudistamista. Uutta asemakaavaa laadittaessa alettiin myös kaupungin kaavoituksesta vastanneessa rahatoimikamarissa vaatia kadunnimiuudistusta. Silmätikkuna olivat aiemmin hyväksi havaitut ja paljon käytetyt monimääritteiset "Brahen alinen poikkikatu" -tyyppiset nimet, jotka nyt todettiin hankaliksi ja sekaannusta aiheuttaviksi. Niitä ei pidetty edes kunnon niminä. Niinpä rahatoimikamari esitti, että kaikkien niiden katujen, joilla "oli sama nimi, niin että vain adjektiivinen lisäsana erotti ne toisistaan", tuli saada kunkin "erityinen erisnimensä". Kritiikin kohteeksi joutuivat myös nimet, joille kaupunkilaisten mielestä ei ollut asiallista perustetta. Esimerkiksi kun sairaala oli siirretty pois "Sairashuoneenkadun" varrelta, vaadittiin myös nimen siirtämistä oikeaan paikkaan, uuden sairaalan luo.

Kadunnimet lyhenevät

Kaavanimistöä uudistamaan asetettiin 1890 nimitoimikunta, joka oli maamme ensimmäinen. Se ryhtyi määrätietoisesti uudistamaan kadunnimistöä. Toimikunta ehdotti luopumista erottavia määritteitä sisältävistä nimistä. Tästä, aiemmin suositusta nimityypistä jäi jäljelle vain muutama, ilmeisesti jo tuolloin vankasti käyttöön vakiintunut nimipari, kuten Itäinen ja Läntinen Pitkäkatu (kaupunkilaisten "puhekielessä" nimet ovat Itäinenkatu ja Läntinenkatu) sekä Iso ja Vähä Hämeenkatu. Kun nimistä jätettiin pois määritteet, alkuperäinen nimi jäi yhdelle kaduista ja muut saivat uuden nimen. Näin esimerkiksi Läntisestä Aurakadusta tuli pelkkä Aurakatu ja entinen Itäinen Aurakatu sai uuden nimen Kaskenkatu. Nimien lyhentämispyrkimyksen mukaisesti pyhimyksennimen sisältävistä kadunnimistä jätettiin pois etuliite S:t – Pyhä. Aiemmasta Pyhän Eerikin kadusta (S:t Eriksgatan) tuli Eerikinkatu, samoin saatiin nimet Henrikinkatu ja Kerttulinkatu.

Uusia nimiä ja nimimalleja

Kadunnimitoimikunta loi uudisnimiä samaan tapaan kuin nykyisetkin kaavanimien suunnittelijat. Nimiä muodostettiin mm. vanhojen paikannimien pohjalta, esim. Aurajoelta Kaskenmäelle johtavasta kadusta tuli Kaskenkatu ja jokirannasta Samppalinnanmäelle vievästä kadusta Samppalinnankatu. Kaupungin ensimmäinen paikannimen sisältävä kadunnimi Aninkaistenkatu on peräisin jo keskiajalta. Nimiä annettiin vanhaan tapaan myös kadun varrella sijainneiden rakennusten mukaan, esim. Kaivokatu, Koulukatu ja Postikatu.

Kuva 5: Aninkaistenmäki

Kaavanimistöön on aina etsitty malleja muualta. Kun Turussa oli aiemmin saatu malleja nimenantoon vanhasta pääkaupungista Tukholmasta, nyt malleja etsittiin uudesta pääkaupungista Helsingistä. Sieltä saadun mallin mukaan on ilmeisesti nimetty Rauhankatu ja Vilhelminkatu, ehkä myös Sofiankatu.

Muistonimet tulevat

Kadunnimitoimikunnan tuomia uutuuksia olivat muistonimet, joita on annettu kunnianosoitukseksi huomattaville henkilöille. Nimissä muistettiin Turun kaupungin ja samalla koko maan historiaan liittyviä henkilöitä, kuten esimerkiksi nimissä Agricolankatu, Fleminginkatu ja Porthaninkatu. Kaupungissa oli jo vanhastaan yksi muistonimi, Brahenkatu, joka (Brahegatan) oli annettu 1650-luvulla kenraalikuvernööri Pietari Brahen kunniaksi.

1900-luvulla muistonimiä on annettu runsaasti, ja niiden suosio tuntuu 2000-luvun alussa olevan kasvussa.

Nyky-Turun nimissä on kaupungin historiaa

Kaupunkinimistöissä on eri ajoilta peräisin olevia nimiä. Turun kaltaisessa vanhassa kaupungissa nimistön juuret ulottuvat kauas. Keskiajalta, runsaan puolen vuosituhannen takaa, ovat peräisin nimet Hämeenkatu, Piispankatu ja Aninkaistenkatu. Nimet ovat olleet käytössä vuosisatojen ajan, mutta katujen sijainti ja linjaus on vaihdellut aikojen kuluessa. Tuomiokirkontorin ympäristön entistämisen yhteydessä käyttöön on palautettu kaksi keskiaikaista nimeä: Luostarin välikatu ja Vanha Karjakatu. 1600–1700-luvulta saakka on käytetty nimiä Uudenmaankatu, Brahenkatu, Humalistonkatu ja Linnankatu. 1800-luvun alusta on peräisin mm. nimi Aurakatu.

Meillä nimistönsuunnittelun perusajatuksena on ollut kaavoitettujen alueiden oman historian tallentaminen kaavanimistöön. Tavallisimmin tätä suunnitteluideaa on toteutettu niin, että kadunnimiin on sisällytetty alueen vanhaa paikannimistöä tai niissä on viitattu johonkin paikalla ennen olleeseen tai tapahtuneeseen. Turun nykyisessä kaavanimistössä on runsaasti muistoja menneistä ajoista. Tässä esimerkiksi muutama nimi. Nimet Aninkaistenkatu, Sotalaistenkatu ja Korppolaistie sisältävät ikivanhan kylännimen. Puolalan kylästä ovat muistona nimet Puolalanmäki ja Puolalankatu. Kadunnimessä Löyttykivenkatu on muisto kaupungin vanhasta rajakivestä. Vanhan Turun rakennuksiin ja rakennelmiin liittyvät sellaiset nimet kuin Kurjenkaivonkenttä, Tuureporinkatu, Kiinamyllynkatu ja Puutarhakatu

Yksityiskohtainen selvitys Turun kaupungin ja sen kaavanimistön kehityksestä tulee sisältymään valmisteilla olevaan kokoomateokseen Turun nimistö – Namn i Åbo, jonka julkaisija on Turun maakuntamureo. Teoksesta on 1996 ilmestynyt ensimmäinen vihkonen Turun nimistö 1. Turun kaupunkialueen muodostuminen ja Turun asemakaavallinen kehitys keskiajalta vuoden 1827 suurpaloon.

Vuoden 2001 lopulla ilmestyi teossarjan toinen osa Turun nimistö 2. Turun I-X kaupunginosien sekä Sataman kaupunginosan asemakaavallinen kehitys vuoden 1827 suurpalosta vuoteen 1999.

 

LÄHTEET

Kaavanimistö
Helsinki Oulunsalo Turku