Pronominit ovat nomineja, joilta puuttuu muiden nominien luokittava ja kuvaileva merkitys. Pronominien avulla käsitellään puheenalaisia tarkoitteita luokittamatta niitä leksikaalisesti. Substantiivi, esim. kissa, kertoo puhuteltavalle tarkoitteen lajin. Sen sijaan pronomini se, tuo tai joku kertoo, onko tarkoite tunnistettavissa ja millä tavoin, mutta se, että kyseessä on kissa, käy ilmi vain kontekstista. Jos pronominilla on luontaisia piirteitä, jotka kertovat tarkoitteen luokasta, ne ovat hyvin yleisiä: pronomini voi mm. osoittaa, puhutaanko ihmisestä vai muusta. Tällaisia ovat kuka ja mikä, yleiskielen hän, he ja se, ne sekä osittain joku ja jokin.
Pronominit muodostavat suppean, lueteltavan luokan (rajanvedoista » § 766 – 768). Yksittäisillä pronomineilla ja pienillä pronominiryhmillä on omanlaisiaan piirteitä sekä taivutuksessa (» § 100 – 104) että syntaktisessa käyttäytymisessä. Syntaktisesti pronomineille on yhteistä, että ne saavat muihin nomineihin verrattuna varsin rajallisesti laajennuksia, jotkin eivät lainkaan.
Pronominien ryhmät esitellään asetelmassa 119.
minä, sinä, hän, me, te, he | |
tämä, tuo, se, nämä, nuo, ne | |
itse+POS | |
(toinen) toinen+POS | |
kuka, mikä, kumpi | |
joka, mikä, kuka | |
joku, jokin, jompikumpi, eräs, muuan, yks(i), kaikki, koko, jokainen, kukin, itse kukin, kumpikin, molemmat, kukaan ~ mikään, kuka ~ mikä tahansa, vaikka kuka ~ mikä, kukakin ~ mi(kä)kin, muutama, jokunen, harva, moni, monta, usea |