Lähinnä puhutussa kielessä tavattavia ilmaustyyppejä ovat lohkeamarakenteet, joissa samaan tarkoitteeseen ikään kuin viitataan kahdesti yhden lausuman kuluessa. Lohkeamassa eteenpäin eli eteenpäin lohkeavissa rakenteissa on kyse yhdestä nominaalisesta lauseenjäsenestä, joka sijaitsee kahdessa paikassa: lauseeseen integroituneena lauseenjäsenenä on pronomini, lisäyksenä tavallisimmin lausuman lopussa leksikaalinen substantiivilauseke. Yhdessä ne muodostavat viittauksen puheena olevaan tarkoitteeseen. Lauseen jäljessä oleva leksikaalinen NP on samassa taivutusmuodossa kuin pronomini ja edustaa siten samaa lauseenjäsentä. Valinnaisena elementtinä leksikaalisen NP:n edellä on partikkeli ni (päinvastaisesta lohkeamasta alkuun eli syntaktisesta etiäisestä » § 1018).
| [se]1 + V + x [se NP]1 | [siinä]1 + V + x (ni) [siinä NP:ssä]1 |
| Se osui oikeaan se puhe. | Siinä oli paljon hyvääkin ni siinä alustuksessa. |
Tällaista lohkeamaa voidaan pitää konstruktioksi vakiintuneena, kieliopillistuneena lisäyksenä: sen jälkimmäinen osa on yksi syntagmaattisen jälkilisäyksen tyyppi (» § 1055). Lisäys täsmentää ja luonnehtii tarkoitetta, johon pronomini viittaa. Tavallisin tässä tehtävässä käytetty rakenne on olla-verbillinen predikatiivirakenne, jossa subjekti toistetaan lisäyksenä (a), mutta muutkin nominaaliset lauseenjäsenet ovat mahdollisia (b).
Edellinen pykälä