Se, että rinnasteiset elementit ovat samassa syntaktisessa suhteessa niitä hallitsevaan kolmanteen elementtiin nähden tarkoittaa myös, että ne ovat lauseessa samassa lauseenjäsentehtävässä. Sama lauseketyyppi ei siis ole välttämätön rinnastuksen edellytys, vaikka se edustaakin rinnastuksen perustapausta; vrt. » § 1085 esimerkit (a–d). Esimerkiksi adverbilauseke voidaan rinnastaa semanttissijaisen substantiivilausekkeen, adpositiolausekkeen, infiniittilausekkeen, kuin-rakenteen ja lauseen kanssa ja semanttissijainen substantiivilauseke esim. infiniittisen lausekkeen kanssa, kunhan ne toimivat samassa syntaktisessa tehtävässä, adverbiaaleina.
Tällaisissa tapauksissa kyseessä on siis kahden eri lauseketyypin edustajan mutta saman lauseenjäsentehtävän rinnastus:
[sujuvasti]AdvP ja [kuuluvalla äänellä]NP | = | ADVLI + ADVLI |
[hyvällä maulla]NP ja [harkiten]InfP | = | ADVLI + ADVLI |
Mahdollinen on myös predikatiivin ja predikaatin osana olevan adverbiaalin rinnastus:
on [sallittua]AP ja [jopa oikein]AdvP | = | PREDVI + ADVLI |
Vastaavasti infiniittinen lauseke ja lause voidaan rinnastaa. Näin toisaalta esim. temporaalirakenne ja kun- tai jos-lause ja toisaalta referatiivirakenne ja että-lause muodostavat rinnastuksen. Infiniittinen lauseke on yleensä ensimmäisenä jäsenenä:
Myös substantiivilauseke ja lause voivat muodostaa rinnastuksen esim. objektina tai adverbiaalina. Tavallisia tällaiset tapaukset eivät kuitenkaan ole:
Mahdollisia ovat myös esim. paikallissijaisen lausekkeen ja itsenäisen relatiivilauseen rinnastukset: Minä luen [kammarissa] tai [missä nyt lapsi vaan antaa olla rauhassa].
Huom. Lausekerinnastuksia ovat seuraavanlaiset kiteytyneet tapaukset, joissa partikkelina käytetty kieltosana on sulautunut miksi-sanaan: Laman ja miksei myös Euroopan integraation myötä suomalainen yhteiskunta on muuttunut (l); Romaanissa on eloisaa ja havainnollista kuvausta ajasta, tavoista ja miksei mentaliteeteista (l).