Nimitys deiksis viittaa sellaisten kieliopillisten ja leksikaalisten elementtien tehtävään, jotka liittävät ilmauksen kontekstiinsa, laajemmin katsoen aikapaikkaisiin kehyksiinsä. Verbiin liittyviä kieliopillisia deiktisiä keinoja ovat persoonapäätteet sekä tempus, jolla suhteutetaan puhehetki kerrottavana olevaan tapahtuma-aikaan (» § 1523). Nominaalisia deiktisiä aineksia ovat persoona- ja demonstratiivipronominit. Persoonapronominit muodostavat NP:n yksin (» § 716), demonstratiivipronominit voivat esiintyä paitsi yksin myös NP:ssä tarkenteina. Pronominit ovat keskeisiä tapoja osoittaa puheena oleva tarkoite tunnetuksi (» § 1409).
Deiktisesti käytetään myös temporaalisia ja lokatiivisia proadverbeja kuten silloin, täällä, tässä, siellä, siinä, tuolla, tuossa (deiktisestä kolmijaosta » § 722) sekä ajan ilmauksia kuten nyt, kohta, äsken, tänään. Deiktisiä adjektiiveja ovat proadjektiivit kuten tuollainen, sellainen jne. sekä ajallista suhdetta ilmaisevat viime ja ensi. Verbit tulla ja mennä ovat sillä tavoin deiktisiä, että niihin sisältyy oletuksia mm. puhujan sijainnista puhuteltuun nähden: Tule tänne ~ meille (puhujaa kohden); Tule sinne (mistä oli sovittu). Myös verbin imperatiivi samoin kuin keskustelukonteksteissa käytetty nollapersoona (» § 1348) ja passiivi (» § 1323) ovat tulkittavissa deiktisesti: näiden verbinmuotojen implikoimat tarkoitteet – puhuja tai vastaanottaja(t) – käyvät ilmi tilanneyhteydestä:
Edellinen pykälä