Puheenvuoron loppukohta ei ole samalla tavoin rakenteellisesti määräytyvä kuin lauseen loppu. Vuoron loppu voi muuttua keskustelun jatkuessa; puhuja itse tai puhekumppani voi jatkaa – usein vuorovaikutuksellisesta syystä – jo syntaktisesti, prosodisesti ja pragmaattisesti eli toiminnoltaan päättynyttä vuoroa lisäämällä siihen esim. jonkin syntaktisesti valinnaisen jäsenen (tarkemmin » § 1011, 1013).
Seuraavassa katkelmassa on kyse sopivan luennoitsijan löytämisestä. Vastaaja M on jo esitellyt yhden mahdollisen puhujan ja siirtyy nyt kehumaan seuraavaa.
| 1 | M: | Joo:. Hän on meillä tämmösenä tuntiopettajana. |
| 2 | P: | Ai jaa:. |
| 3 | M: | Oikee vauhdikas ja hyvä nainen. .hh |
| 4 | P: | On hyvä. |
| 5 | M: | myös. Joo:. (p) |
Rivin 3 vuoron muodostaa NP, joka on esitetty sävelkulultaan laskevana. Puhuja jatkaa kuitenkin tätä lausettaan uudessa vuorossa partikkelilla myös. Tällöin hänen vuoronsa edustama toimintokin muuttuu: täydennettynä lausuma implikoi, että jollakin muulla on mainitut hyvät ominaisuudet (» § 840). Rivin 3 lopussa oleva sisäänhengitys (merkitty .hh) saattaa ennakoida, että vuoro tulee jatkumaan, vaikka edellinen kokonaisuus on syntaktisesti ja prosodisesti loppuun saatettu. Toinen puhuja kuitenkin ennättää väliin esittämään tarkistuskysymyksensä (r. 4) (tarkistuskysymyksistä » § 1211). Niinpä esimerkin viimeinen rivi sisältää kaksi eri puhetoimintoa: sekä puhujan oman edellisen vuoronsa jatkoksi tarjoaman partikkelin että vastauksen joo:. puhujan P juuri esittämään tarkistuskysymykseen.
Edellinen pykälä