Suomen äännejärjestelmään kuuluu seuraavat 13–17 konsonanttifoneemia: p, t, k, (b), d, (g), m, n, ŋ, (f), s, (š eli ʃ), h, l, r, v ja j. Puhutussa kielessä esiintyy sananrajaisissa asemissa lisäksi yksi konsonanttiäänne, glottaalinen klusiili (ʔ » § 34 – 36), mutta se ei ole foneemi. Konsonantit jakautuvat edelleen luokkiin ääntötavan ja ääntöpaikan mukaan. (» Asetelma 2.)
p (b) | t d | k (g) | |||
m | n | ŋ | |||
(f) | s | (š) | h | ||
l r | |||||
v | j |
Soinnillisten klusiilien b ja g sekä suhu-s:n (š) ja f:n asema äännejärjestelmässä on vähemmän vakiintunut kuin muiden äänteiden (» § 6). Murteissa niistä on tunnettu vain f (osassa länsimurteita).
Nasaalin ŋ (eli ”äng-äänteen”) asema äännejärjestelmässä on marginaalinen. Foneemina se esiintyy omaperäisessä sanastossa vain geminaatassa ŋŋ, joka on nk-konsonanttiyhtymän astevaihtelupari; minimipareja ovat esim. kangas /kaŋŋas/ vs. kannas /kannas/, vangin /vaŋŋin/ vs. vankin /vankin/ [vaŋkin]. Vierassanoissa ŋ-foneemin distribuutio on jonkin verran laajempi, esim. /taŋŋo/ : /taŋŋon/, /aŋlismi/, /maŋneetti/, /douppiŋ/ (tango : tangon, anglismi, magneetti, doping).