Substantiivilausekkeen eli NP:n tyypillinen tehtävä on viittaaminen. Kun sama entiteetti mainitaan samassa yhteydessä useammin kuin kerran, NP:tä ei välttämättä toisteta, vaan se voidaan korvata kielenaineksilla, joita nimitetään anaforisiksi. Viittaamisen keinot ovat osittain toisenlaisia silloin, kun mainitaan tarkoite, joka on tilanteessa läsnä tai muuten ilmeinen. Tällaiset ainekset ovat deiktisiä, sellaisia kieliopillisia ja leksikaalisia elementtejä, jotka liittävät ilmauksen kontekstiinsa, aikapaikkaisiin kehyksiinsä.
Seuraavassa esimerkissä esitellään kaksi tarkoitetta (kursivoitu) ja mainitaan ne uudelleen tarkenteellisella NP:llä ja pronomineilla (lihavoitu). Mainittuun, pääteltyyn tai muuten ilmeiseen tarkoitteeseen viittaavat, määräiset NP:t saavat etenkin puhutussa kielessä usein määräisyyttä osoittavan pronominaalisen etumääritteen eli tarkenteen, kuten esimerkin se miesparka. Uusi, puheeksi tuleva tarkoite voidaan niin ikään esitellä epämääräisillä tarkenteilla, esim. joku miesvuokralainen. (Anaforiset ilmaukset lihavoitu.)
Esimerkin uudelleenmaininnat se miesparka, se ja niitä edustavat tapauksia, joissa määräisyyden osoittaminen ja anaforisuus yhtyvät. Prototyyppinen anaforatapaus on sellainen, jossa 3. persoonan pronominilla viitataan samaan tarkoitteeseen kuin jollakin edellisessä lauseessa esiintyvällä leksikaalisella substantiivilausekkeella. Tällaista suhdetta lausekkeiden välillä sanotaan samaviitteisyydeksi tai samatarkoitteisuudeksi. Paitsi samaviitteisyys, lausekkeiden välillä voi vallita tätä väljemmin käsitettävä samamerkityksisyys (» § 1436). Ensimainintaa edustava lauseke eli korrelaatti on varmimmin tunnistettavissa samassa lauseessa. Tekstuaalisen anaforan tapauksessa korrelaatti on tyypillisesti joko edeltävässä virkkeessä tai yhdyslauseen alkuosassa (» § 1428). Kaikkiin anaforatapauksiin korrelaatin käsite ei kuitenkaan sovellu; pronominin tarkoite selittyy pikemminkin kontekstin luomasta tulkintapohjasta (» § 1427) niin, että esim. edeltävä teksti avaa referentiaalisen tilan, jonka avulla pronomini on tulkittavissa (» § 1439).
Anaforisia suhteita on myös yksinäislauseen sisällä. Niitä ilmaistaan kolmannen persoonan pronomineilla, mutta refleksiivisiä anaforasuhteita varten on omat keinonsa, esim. Mies esitteli itsensä ~ vaimonsa minulle (» § 1445 – 1456). Hyvin suppeassa mielessa anaforisia ovat relatiivipronominit joka, mikä, jotka alkavat NP:tä tai lausetta määrittävän lauseen ja siis pikemminkin ilmentävät yhdyslauseen sisäistä syntaktista suhdetta (» § 1164).
Anaforan peilikuvaa, samaviitteisen pro-aineksen suhdetta jäljempänä tulevaan korrelaattiin, sanotaan kataforaksi (» § 1430 – 1431, 1451). Kataforinen suhde esiintyy enimmäkseen tiettyjen syntaktisten rakenteiden sisällä, esim. Sitä minä vain tarkoitin, että... (» § 1402); Se oli hyvä se puhe (» § 1064). Puheessa kataforisia suhteita esiintyy mm. parenteettisten ilmausten yhteydessä (» § 1428).
Edellinen pykälä