Yksipersoonaisella passiivilauseella kuvataan tilanteita, joissa on tekijä tai muu vastaava keskeinen osallistuja; verbin valenssiin kuuluu subjektiargumentti. Sen identiteetti jää kuitenkin auki, tarpeen mukaan kontekstista pääteltäväksi. Passiivilause (a) on siis vähemmän yksityiskohtainen kuvaus tilanteesta kuin aktiivilause (b).
Passiivilauseen rakenteelle on ominaista, että subjektin paikalle eli teemaksi sijoittuu jokin muu jäsen (» § 1316 – 1318):
Subjektin paikalla oleva nominatiivimuotoinen objekti (suodatinjauhatus) on varsin subjektimainen (» § 1319 – 1320). Teemaksi voi kuitenkin yhtä hyvin tulla myös partitiiviobjekti (Suodatinjauhatusta on kehitetty pitkään) tai adverbiaali (keittimissä, keittimellä, täyteen pannulliseen).
Implisiittinen subjekti on ensisijaisesti ihmistarkoitteinen (» § 1321 – 1322) ja monikollinen (» § 1323). Muuten passiivi jättää tilaa monenlaisille tulkinnoille tekijän identiteetistä (» § 1325 – 1326). Subjekti on passiivilauseessa sikäli kieliopillisesti ”läsnä”, että eräät kieliopin ilmiöt riippuvat siitä samaan tapaan kuin aktiivilauseessa ilmisubjektista. Sen monikollisuus näkyy predikatiivin muodosta (» § 1323). Lisäksi sitä voidaan luonnehtia esim. predikatiiviadverbiaalilla (d).
Passiivimuotoa käytetään puhutussa kielessä myös monikon ensimmäisen persoonan muotona (Me käytiin välillä kotona; » § 1272) sekä imperatiivina (Käydään hei välillä kotona; » § 1654 – 1655). Syntaktisesti nämä käytöt eivät kuulu passiiviin, koska niillä on aktiivitaivutuksen tehtävä ja koska niihin voi liittyä ilmisubjekti, me. Raja passiivikäyttöön ei kuitenkaan ole tarkka (» § 1325 – 1326).
Huom. Yksipersoonainen passiivi on kirjallisuudessa tulkittu yksikön ja monikon persoonamuodoista erilliseksi, ”neljänneksi” kieliopilliseksi persoonaksi eli persoonaksi, joka ei ole ensimmäinen, toinen eikä kolmas (Tuomikoski 1971: 149; Hakulinen – Karlsson 1979: 255) (» § 1324).
Edellinen pykälä