Infiniittiselle kiteymälle ominainen nipputunnus koostuu morfologisesti erillisistä osasista, mutta muodostaa nykykielen näkökulmasta erittelemättömän kokonaisuuden. Nipputunnus sisältää jonkin infiniittisen muotoaineksen, esim. (t)tU, vA, mA sekä i:n, ja siihen voi liittyä myös sijapääte. Mahdollinen possessiivisuffiksi ei välttämättä ole persoonaviitteinen: olin olevinaan (‑v-i-nA-An). Nipputunnuksen sisältävä muoto toimii verbiliittojen osana olla-verbin kanssa, esim. on kertovinaan, oli putoamaisillaan. (» § 451.)
Nipputunnuksia ovat ensinnäkin temporaalirakenteen ‑(t)tUA (lyhemmin TUA) ja referatiivirakenteen ‑vAn, ‑neen, ‑tUn. TUA-tunnus liittyy samaan vartaloon kuin passiivin TU-partisiipin tunnus (a), ‑vAn (b) ja ‑vinA(An) (c) taas samaan vartaloon kuin aktiivin VA-partisiipin tunnus ja ‑neen samaan kuin NUT-partisiipin tunnus (d) (» § 122).
Tunnukset ‑(t)tAvissA (e) ja ‑tUn ~ -dUn (f) liittyvät samaan vartaloon kuin passiivin TU-partisiipin tunnus; jälkimmäisessä tunnus on astevaihtelun vuoksi heikkoasteinen (annetun, syödyn).
Tunnus -mAisillA- liittyy (vahvaan) vokaalivartaloon kuten MA-tunnukset muutenkin (g). Sitä voi pitää myös verbikantaisen adverbin muodostimena (» § 685).
Muotoaines ‑(T)en kuten sanoissa laulaen tai syöden voidaan hahmottaa joko koostuvaksi E-infinitiivin ja instruktiivin tunnuksista tai jakamattomaksi nippumorfeemiksi. Instruktiivimaista on joka tapauksessa (T)en-lausekkeen esiintyminen tavan adverbiaalina nominien instruktiivimuotojen tapaan, esim. suoriutua rimaa hipoen ~ hyvin tuloksin. Vastaavasti muotoaines ‑mAn (tekemän) on mahdollista hahmottaa MA-infinitiivin ja instruktiivin tunnusten yhtymäksi tai jakamattomaksi nippumorfeemiksi. mAn-muoto ei kuitenkaan ole merkitykseltään instruktiivimainen. Morfologisesti molempia infinitiivejä erottaa instruktiivista se, että niistä puuttuu instruktiiviin sisältyvä monikon tunnus. Tämä on toisaalta johdonmukaistakin, sillä infinitiiveillä ei muutenkaan ole lukutaivutusta.