Prefiksi on sidonnainen morfeemi, joka kiinnittyy sanavartalon alkuun. Prefikseillä muodostetaan uusia lekseemejä, ja ne rinnastuvat tehtäviltään johtimiin tai yhdyssanan yhdysosiin.
Merkitykseltään selvärajaisen ryhmän muodostavat kieltoprefiksit. Omaperäisiä kieltoprefiksejä ovat epä- (a) ja ei- (b) (» § 1630 – 1631), jotka ovat produktiivisin prefiksiryhmä. Epä- ja ei-prefiksit sisältävät leksikaalisen vartaloaineksen ja ovat sikäli yhdysosamaisia. Lisäksi on monia vierasperäisiä kieltoprefiksejä (c).
Ei-alkuiset muodosteet ovat epä-alkuisia useammin tilapäisiä, vakiintumattomia. Kieltoprefiksillisten sanojen merkitysvastakohtana on yleensä vastaava sana ilman prefiksiä tai jonkin muun prefiksin sisältävänä, esim. invarianssi – varianssi; destruktiivinen – konstruktiivinen.
Lisäksi on runsaasti muita vierasperäisiä prefiksejä (d); niissä on joitakin merkityskeskittymiä. Myös vierasperäinen prefiksi voidaan hahmottaa yhdysosaksi (» § 406), joskaan aina prefiksin ja sanavartalon raja ei ole havaittava. (Suluissa on näiden prefiksien omaperäisiä vastineita, jotka esiintyvät yhdyssanan määriteosana.)
Vierasperäisen prefiksin sisältävät sanat ovat yleensä lainautuneet kokonaisina. Osa prefikseistä voi liittyä muuhunkin kuin vierassanaan, esim. antisankari, ex-mies, minimaissi, pseudotiede.
Huom. Muita kuin esimerkkiryhmässä (d) sulkeissa mainittuja omaperäisiä itsenäisenä lekseeminä esiintymättömiä, mutta yhdyssanan määriteosana tavallisia nominaalisia vartaloita (eli prefiksimäisiä aineksia) ovat esim. lähi‑, kauko‑, etä‑, päälli‑, keski‑, nyky-, irto‑, liika‑, puoli‑, keino‑, pika‑, julki‑, ilmi‑, iki‑, äkki‑, avo‑, umpi‑, täsmä‑, pysty‑, haja‑, vasta‑, perus-.
Edellinen pykälä