VISK - § 457 Milloin verbi taipuu vain 3. persoonassa?

SISÄLLYS > RAKENNE > Verbit > Verbit ja subjektin laatu > Subjektittomat ja yksipersoonaiset verbit > § 457 Milloin verbi taipuu vain 3. persoonassa?

§ 457 Milloin verbi taipuu vain 3. persoonassa?

Vaikka persoonataivutus kuuluu verbien ominaispiirteisiin, se puuttuu verbeiltä, jotka eivät saa perussubjektia eivätkä siis kongruoi subjektin persoonan mukaan (» § 910). Samalla niiltä puuttuu myös passiivitaivutus. Tällaisten yksipersoonaisten verbien ainoa persoonamuoto on yksikön kolmas. Niitä ovat nesessiiviverbit, kuten täytyä, pitää, tarvita, kannattaa, sopia, passata ja auttaa, joihin liittyy infinitiivi ja mahdollinen genetiivisubjekti (» § 920).

Persoonataivutus voi rajoittua kolmanteen persoonaan myös siitä syystä, että verbi edellyttää elotonta subjektitarkoitetta, kuten tapahtua, halveta, raikua, virrata, janottaa. Erona yksipersoonaisiin verbeihin on se, että subjekti ja verbi voivat olla monikossa: Laulut raikuvat; vain ensimmäisen ja toisen persoonan muoto ja passiivimuoto ovat semanttisista syistä mahdottomia.

Verbit, jotka esiintyvät subjektittomina, keskittyvät seuraaviin merkitysryhmiin; vain pieni osa niistä on aina subjektittomia ja sikäli yksipersoonaisia, esim. tuulla.

Säätila: myrskytä, pak(k)astaa, pyryttää, salamoida, sataa, tuiskuta, tuiskuttaa, tuulla, uk(k)ostaa | Olosuhteiden muutos: himmetä, hämärtää, kylmetä, lämmetä, musteta (silmissä), pimetä, sarastaa, seestyä, sumeta, tyyntyä, valjeta, viiletä | Ääni: humista, jyristä, jyskyttää, kaikua, kohista, paukkua, piristä, pöristä, rätistä, suhista | Muut aistittavat ilmiöt: haista, löyhkätä, palaa, savuta, soida, tuoksua, tykyttää, vetää, välähdellä, välähtää | Tuntemukset: jomottaa, palella, paleltaa, pistää, särkeä

Subjektittomina nämä verbit esiintyvät paikanilmauksella alkavassa tilalauseessa (a) (» § 900 – 901). Ääntä kuvaavat deskriptiiviverbit ovat siinä yleensä mahdollisia lukuun ottamatta niitä, jotka kuvaavat elollisille olennoille ominaisia ääniä: Nurkissa vinkuu ~ *kiljuu ~ *hohottaa. Subjektittomia ovat myös verbit onnistaa ja lykästää; ne esiintyvät tuntemusverbien tavoin tunnekausatiivilauseessa (b) (» § 905).

(a)

Etelärannikolla ja läntisessä Suomessa pyrytti eilen voimakkaasti. (l) | Koneellinen ilmastointi pitää huolen siitä, että kapselissa vetää ja suhisee kaiken aikaa. (l)

(b)

Minua palelee ja korvaani jomottaa. | Ohjelmassa seurataan, miten Jaanaa eli nimimerkki Tammelan tammaa onnistaa ”avoimilla miesmarkkinoilla”. (l)

Sääverbeille on ominaista rajoittunut subjektin valinta pikemmin kuin täysi subjektittomuus. Verbit sataa, pyryttää ja tuiskut(ta)a esiintyvät konkreettisina ja metaforisina partitiivisubjektin (c) ja joskus perussubjektinkin kanssa (d) (muodollisesta subjektista » § 915). Tapahtumapaikkaa tai ‑aikaa tarkoittava lauseke voi edustua joko subjektina tai paikan adverbiaalina (e).

(c)

Räntää on tuiskuttanut koko illan niin että punaiset ruusut alkavat peittyä jäähileisiin. (l) | Ulkona pyrytti lunta hiljalleen ja naisen jäljet olivat miltei lumen peitossa. (l) | Valentin Konoselle sataa tunnustuksia (l)

(d)

Meri myrskyää. | Kohtalo myrskyää (taas Skotlannissa), mutta rakkaus on lopulta ah, ah. (l) | Ensi lumi satoi Lappiin tavanomaiseen aikaan eli lokakuun puolivälissä. (l)

(e)

Nyt ~ aamu sarastaa. | Merellä ~ meri myrskyää. | Neidon silmissä salamoi ~ välähti. ~ Neidon silmät salamoivat ~ välähtivät.

Huom. 1. Verbit pitää, tarvita, kannattaa, sopia, auttaa, passata taipuvat myös persoonassa, mutta eri merkityksessä kuin nesessiivirakenteessa: tarvita takkia, sopia minulle jne. Verbi tarvita esiintyy puhutussa kielessä joskus monipersoonaisena myös infinitiivin kanssa, esim. Mä tarvin käydä kaupassa. Laajempaa nesessiiviverbien monipersoonaisuutta, tyyppiä mä(ä) täyryn, myö ~ me täyrytää tavataan eräissä ruotsinkielisiin alueisiin rajautuvissa murteissa (Laitinen 1992: 42–54).

Huom. 2. Sääverbeillä on myös objektillista käyttöä: Satoi ensimmäisen lumen. Lause Yöllä oli pyryttänyt tien umpeen edustaa resultatiivimuottia (» § 482). Luonnonilmiöt, joihin liittyy ilman virtausta, ovat hahmotettavissa suuntaiseksi liikkeeksi, joten kyseiset verbit mukautuvat joskus siirtymismuottiin: Ikkunoista vetää; Sunnuntaina tuulee pohjoisesta (» § 476).