Pääte ‑en seuraa monikon i-tunnusta silloin, kun tuo i on vartalon lopputavun ainoa vokaali: poik-i-en (poika- + i → poik-i-), mun-i-en (muna- + i → mun-i-), pien-i-en (piene- + i → pien-i-), sormuks-i-en (sormukse- + i → sormuks-i-), neljäns-i-en, vaikeuks-i-en, kauneimp-i-en, mauttom-i-en. Toiseksi -en liittyy O‑, U-loppuisiin vartaloihin, jolloin monikon tunnuksena on tavua aloittava j: talojen, vanhojen (vanha- + i → vanho-), havaintojen, kykyjen. Myös nalle-tyypin e-vartaloiset nominit saavat monikon genetiivin en-päätteen: nalle-j-en, nukke-j-en, mediapelle-j-en, kylmäkalle-j-en (mahdollinen on eräistä sanoista myös in-pääte: nalle-in » § 86).
i-vartaloisissa lasi-tyypin nomineissa monikon genetiivin pääte liittyy suoraan sanavartaloon: lasi-en (muuten näiden sanojen vartalon lopussa on e monikon i:n tai j:n edellä: lase-i-ssa, lase-j-a). Vaihtelusta paperien ~ papereiden, omenien ~ omenoiden » § 91.
Huom. Monikkovartaloista monikon genetiiviä on kutsuttu myös monikon 1. genetiiviksi, yksikkövartaloista monikon 2. genetiiviksi. Monikkovartaloinen genetiivi on taustaltaan lähinnä itämurteinen ja yksikkövartaloinen genetiivi länsimurteinen.