Kalenteriosa

Taustaa
Kalenteriosa
Liitekirjoitus
Ennustukset
Almanakkasanastoa
Astrologista sanastoa
Lähteet

Vuoden 1705 almanakan kalenteriosa on jokseenkin samannäköinen kuin nykyisissä almanakoissa. Ensin on kuukauden päivän numero ja sen perässä kirjaimella ilmoitettu viikonpäivä. Viikonpäivät on erotettu toisistaan kirjaimilla a, b, c, d, e, f ja g, siten että a merkitsee sunnuntaita, b maanantaita ja niin edelleen. Viikonpäivien nimiä on vain erityisesti nimettyjen päivien kohdalla, esimerkiksi Kirsi torstai ’kiirastorstai’ ja Palmu S[unnuntai]. Käytäntö jatkui pitkälle vuosisadan jälkipuoliskolle.

Tammelinin almanakka on ollut myös nimipäiväkalenteri. Almanakan vieraskieliset nimet juontuvat keskiaikaisista pyhimyskalentereista ja Raamatusta.

Nimen jälkeen on määrämerkeillä ilmoitettu päivän tähtitaivaan näkymät. Merkit Tammelin selittää aivan almanakkansa alussa.

Kalenteriosassa kerrotaan kunkin pyhäpäivän raamatunteksti. Myös odotettavissa oleva sää on joskus lyhyesti kerrottu jo kalenteriosassa: esimerkiksi tammikuun 3. ja 4. päiväksi luvataan suojailmaa, helmikuun 17:ntenä "Ilma seikene [verbistä seietä ’kirkastua, seljetä’]". Sääennustuksiin palataan almanakan loppuosassa.

Vanhimpien suomenkielisten almanakkojen ilmestyessä maassamme seurattiin vielä juliaanista ajanlaskua, jota kutsuttiin vanhaksi luvuksi. Almanakkoihin on kuitenkin merkitty omaan sarakkeeseensa myös gregoriaanisen ajanlaskun, uuden luvun, mukainen päivämäärä. Vanha ja uusi luku jäivät sanontoina pysyvään käyttöön.