ainoa (Agr; yl.) ’einzig’, ainut, ainu, johd. ainoasta(an), ‑stansa (Agr; yl.) ’vain, yksinomaan, pelkästään’, ainoinen, ainokainen, ainukainen
~
ink ainava, ‑o ’ainoa’
| ka aino, ainova, ain(uh)ut, ainukaine jne.
| ly ainag(o), ainog, ain(u)oi
| va ainago, aine̮go, (Kukk) ainukaz
| vi ainus, ainukene, murt. ainav, ainuv
| li āinagi id.
< germ, vrt. goot ainaha m., ainoho f., mys einac, mas ēnag, mn einga, mr enge jne. ’ainoa’, johd. sanasta goot ains, ags ān, engl one, mn einn, mr en, æn, nr en jne. ’yksi’. — Lp aiˈdnâ-, aiˈdno ’ainoa’ luult. sm välityksellä saatu laina eikä suoraan < germ (sk). Ims sanan baltt alkuperääkin on oletettu. — Erisnimen Aino on Lönnr tehnyt Kalevalaan ka kansanrunotoisintojen säkeen Anni tytti, aino tytti jälkiosassa olevasta sanasta aino ’ainoa’.
Kirjallisuusluettelo
- Hallenius 1732 BorFenn 41 (sm ~ goot)
- Ganander 1786 NFL 1 15 (+ vi)
- Ahlqvist 1856 WotGr 121 (+ va)
- Thomsen 1869 GSI 111 (+ ? li; ims < germ, lp < sm)
- Qvigstad 1881 Beiträge 121 (lp < sm t. germ)
- Setälä 1890–91 ÄH 60 (+ ka)
- Tunkelo 1912–13 FUF 13 96–97 (ka lp < kgerm)
- Karsten 1915 GFL 115
- Collinder 1932 Urgerm 181–85
- SKES 1955 10 (+ ly)
- Kylstra 1974 UAJ 46 45
- Häkkinen 1987 ES 6
