uoma (melko laajalti savmurt., paik. Häme Kaakk- ja PSm) ’joen ura, veden maahan syövyttämä ura’ / ’Flußbett’.
Todennäk. johdos sanan vuo (ks. tätä) alkuaan vokaalialkuisesta vartalosta. Vanhana ims lainana > lp vuobme ’metsää kasvava laakso; jokilaakso; suuri suo’, josta edelleen > sm vuoma (Gan 1787; Peräp Länsip) ’(laaja) suo; (tunturien välinen) laakso’; sama merk. tavataan tämän vaikutuksesta myös sanalla uoma (tällaisena Lönnr 1880).
Kirjallisuusluettelo
- Simonyi 1879 Nyr 8 105 (vuoma ’suo’ ← vuo ’virta’)
- Qvigstad 1881 Beiträge 116 (sm vuoma ~ lp vuobme)
- T. I. Itkonen Vir 1920 55 (sm vuoma < lp)
- Kalima Vir 1932 228 (sm uoma ~ vi joom ’uoma’)
- Hakulinen 1941 SKRK 1 113 (uoma ← vuo, jossa v- myöhäsyntyinen)
- N. Sebestyén 1952 NyK 53 173 (uoma, vuoma ~ lp vuobme)
- SKES 1978 1814 (s.v. vuo; voi olla johd. vuo sanan alkuperäisestä v:ttömästä vartalosta) , 1819 (sm vuoma < lp vuobme mahd. vanha laina < uoma)
