kynä (Agr; yl.) ’kirjoitusväline; sulka, sen ontto keskisuoni t. tyvipää; (I- ja PSm) kaukalo, (olut)kuurna, kouru; ruuhi; polku’ / ’Schreibstift; Feder(kiel); Trog, Rinne; Pfad’, kyniä ’höyhentää’, kynäillä
~
ka kynä ’sulan t. höyhenen kynä; sulka; siipikynkkä; kirjoituskynä; viikatteen t. sirpin ruoto; ränni, kouru, kuurna’, kynie ’kyniä, höyhentää’
| ly küńä ’kynä, sulka’
| vi küna ’ruuhi, purtilo, kaukalo, allas’
| li kinā, künā ’pieni tuohesta t. lepän kuoresta tehty astia’.
— Alkumerkitys on ollut ’sulan kynä’ t. ’pitkulainen (kynän muotoinen) astia’. Kirjoittamiseen käytettiin varhemmin linnun sulasta tehtyä välinettä ja monissa kielissä sana ’sulka’ on tullut kirjoituskynän nimeksi, esim. lat penna (> nr penna, engl pen), ransk plume, ns Feder, unk toll, ven peró jne.
Kirjallisuusluettelo
- Ahlqvist 1871 KO 150 (sm ~ vi)
- VW 1 1874 72 (+ li)
- Toivonen 1927 FUF 18 176–78 (+ syrj ke̮jne̮s ’pytty, tiinu’)
- Oinas Vir 1952 110 (+ ka)
- SKES 1958 255 (+ ly; ? syrj)
- E. Itkonen 1968 SKK 495 (ei syrj)
- UEW 1988 664–65 (ims ? ~ syrj)
