päteä (Kal, Eurén 1860; etup. itämurt.) ’kelvata, sopia; pitää paikkansa’ / ’taugen; gelten’, pätevä (VKal), päten (Laat- ja PKarj) ’juuri, varsinaisesti, kovin (et. kielt. lauseissa)’, pätiä ’kelvata, sopia (Laat- ja PKarj, paik. Savo); voimistua, lihoa (paik. KarjKann)’, pätö ’mokoma, mitätön, eto (savmurt. LaatKarj, paik. KarjKann); hyöty, apu (»ei ole mitään pätöä»; KarjKann)’, pätöinen (Gan 1787; paik. PSavo) ’vähäinen, poloinen; arvoinen (paik. PSm)’, vähäpätöinen, pättää (Lönnr 1880) ’käydä päinsä, kelvata’, pättävä (paik. Karj) ’kelvollinen, välttävä’
~
ka pätie ’kelvata; tehota; kannattaa’, pätevä ’pätevä; koko (sanaliitossa pätevä päivä)’, päten ’oikein, kunnolla (vars. kielt. yhteydessä); aivan; melkein’, pätö ’kunto, taito; kelpo, oiva, mokoma’, pätöine ’raukka, poloinen’, pättävä ’kelvollinen, sopiva; varakas’
| ly pädödä ’kelvata; olla pätevä’, päd́ī ’sopiva, pätevä’
| vi (? < sm) pädev ’pätevä, kelvollinen’.
— Sm > lpN bættat (In) ’käydä päinsä, sopia’; ims > lpT pieɔ̄tav ’ottava, hyvin kalastava (onki)’.
Kirjallisuusluettelo
- J. Krohn 1872 Suomi 2:10 151 (sm ~ vi)
- Setälä 1896 NyK 26 404 (+ ka lp)
- Setälä 1902–03 FUF 2 228 (sm ~ md syrj vog ostj)
- T. I. Itkonen 1928 SUST 58 37 (sm pättää ~ lpT)
- SKES 1962 686 (+ ly; vi ? < sm; sm > lpN ja T)
