Ilmari, Ilmarinen (kansanr. myös Ilmalainen, Ilmanen, Ilmollinen jne.) ’alk. ilman jumala’ / ’urspr. der Gott der Luft und des Wetters’, vrt. Agr »Ilmarinen Rauhan ia ilman tei (so. tyynen ja myrskyn teki) ia Matkamiehet edheswei». Kansanrunoissa I. esiintyy myös taivaan tähdittäjänä, Sammon takojana, jopa koko taivaankannen tekijänä sekä yleensä seppänä, mikä varmaan on myöhempi piirre. Muinaisten lappalaisten Ilmaratshe l. Ilmaris < sm.
Johd. sanasta ilma, ks. tätä. Samanlainen johd. on votj ińmar, inmar, immar, (n. v. 1770) ilmer ’jumala’.
Kirjallisuusluettelo
- Wiedemann 1851 GrWotj 9 (sm Ilmari ~ votj Inmar)
- Castrén 1853 FMyt 316 (sm ~ votj lp)
- K. Krohn 1907 Oma maa 1 623 (sm > lp)
- SKES 1955 105
