kohti

kohta1 (Agr; yl.) ’paikka, seutu, tienoo; (part:na) heti, pian, nopeasti’ / ’Stelle, (Zeit)punkt; (Partikel:) sofort, bald, gleich’, kohtaan ’vastaan; nähden, suhteen’, kohti ’päin, vastaan’, kohdistaa, kohdistua; kohdakkoin ’piakkoin’, kohtalainen (1762) ’kohtuullinen, sopiva, paras’, kohtalo (Jusl 1745; Ljungo 1601 osakohtalo) ’osa, osuus’; ks. erikseen kohtu2, kohdata ja kohentaa ~ ink kohta ’kohta, paikka, sija’, kohtī ’suoraan’ | ka kohta ’kohta, paikka, sija; heti’, kohti ’kohti, kohden, suoraan’, kohtalo ’paikka, kohta’ | ly koht(e) id., kohtin ’kohti, suoraan’ | ve koht: kohtas ’edessä, sijasta’, kohtha ’eteen, kohtaan’, kohte̮i ’kohden, kohtaan’, kohtaĺne ’kunnollinen’ | va ke̮hta ’heti, kohta, pian’, ke̮huz ’kohta, paikka’ | vi koht (g. koha), E kotus (g. ‑e) ’id., sija, seutu, maatila, talo’, kohe, E kot ’heti, suoraan’ | li kuʾodi ’suora, rehellinen’ (sm > lpN guotte: guottai ’suhteen, katsoen, nähden’, In kuȧttȧ ’‑sta, ‑stä’, T kī̮hti ’vastapäätä’)

? = lpN murt. goakˈte ’melkein’.