lakea (Agr; etup. länsi- ja kaakkmurt.) ’tasainen, aukea; lempeä, säyseä’ / ’eben, weit, offen; ruhig, zahm’, johd. lakeus (Agr ’lempeys’, nykymerk. Raam 1642), ks. erikseen lakaista
~
ink lakkīa ’tasainen, aukea; sileä’
| ka lakie ’tasainen, aukea; säyseä’
| ly ve laged ’tasainen, aukea, metsätön’
| va lake̮a ’sileä, tasainen’
| vi lage (g. ‑da) ’id., autio, tyhjä’
| li laʾgdə ’puuton, tyhjä, avoin; lakeus’
< joko germ (ksk) *flakja- tai ksk *lāǥ(i)ja- (josta myöhempi laina on laakea, ks. tätä). Samaa alkuperää on myös laaja (ks. tätä).
Kirjallisuusluettelo
- Ahlqvist 1856 WotGr 134 (sm ~ va vi)
- Ahlqvist 1859 Anteckn 92 (+ ve)
- Thomsen 1890 BFB 45 (+ li)
- Setälä 1890–91 ÄH 432 (+ ka)
- Karsten 1905 ANF 22 200–01 (< germ *flakja-)
- SKES 1958 272 (+ ly)
- T. Itkonen Vir 1982 121–39 (< germ *flakja- tai ksk *lāǥ(i)ja-)
- EEW 1982–83 1201–02
- Häkkinen 1987 ES 139
