karista1 (: karisee; Gan 1786; yl.) ’ratista, rapista, korista, kuulostaa karhealta’ / ’rascheln, knirschen, rasseln’, (itämurt. myös) karata (: karajaa), karahtaa; karaista ’rykäistä’, karistaa (kurkkuaan, 1670) ’rykiä’
~
ka karissa ’rapista, kahista; korista’, karata (prs. karajau) id., karistoa ’selvittää (kurkkuaan)’
| ly karišta ’korista’, karaitta (prs. karaidau) ’korista (henki)’, karaiduttada, karaidoittada ’kuorsata’
| ve karaita (prs. karaidan) ’puhua karhealla äänellä, korista’, kare̮idab (prs. yks. 3.) ’ääni on karheana’
| vi kariseda ’rahista, käristä’.
Onomat. sana, vrt. korista.
Kirjallisuusluettelo
- Setälä 1890–91 ÄH 137 (sm ~ ve)
- Kalima 1915 OLR 109 (+ ly; ? > ven)
- SKES 1955 162 (+ ka vi)
