hapan (Agr; yl.) ’sauer’, hapantua, hapata, hapattaa, hapatus, happo ’happamuutta aiheuttava, hapattava aine, hapatin; happamuus (melko laajalti murt.)’; (uud. merk.:) ’oksidi’ (Kilpinen 1844), ’happi’ (Roos 1845),
nykymerk. Europaeus 1853, happi (JKrohn 1862)
~
ink hapan (g. happaman), hapantua; hapannoittā, happanoittā, happenuttā ’hapattaa’
| ka hapan (g. happamen) ’mädäntynyt, hapannut’, hapata ’hapata; mädätä, lahota, pilaantua; (kevätjäästä:) haurastua, sulaa; (esim. jaloista:) hautua’, hapattoa, hapatus
| ly hapata ’mädätä, hapata, paheta’, hapaimmaido ’viilipiimä’
| ve hapata ’pilaantua, mädätä, hapantua’, hapńeda ’pilaantua, mädätä’, hapa(ń)maid ’piimä’, happu id.
| va apō, (Kukk) hapā ’hapan’, apata (prs. appane̮b) ’hapata’, apagoittā ’hapattaa’
| vi hapu, hapen, hapne ’hapan’, hape ’happo; hapatusaine’, hapneda ’hapantua’, hapendada, hapatada ’hapattaa’, hapatis, hapatus ’käyte, hapate’
| li appən ’hapan’, apāndə ’hapata, käydä’ (sm > lpN happanit ’juosta keitettäessä (maito)’, happatus ’juoksutin’)
=
mdE tšapamo, M šapama ’hapan’, E tšapaks, M šapaks ’taikina’, E tšapado, tšäpät́, tšeped́ ’kalja’
| tšerL šapə̑, I šopə̑ ’hapan’, (B) šowo ’hapankalja’, L šapem, I šopem, (B) šowem ’hapata’. Yhteinen alkumuoto *šappa- t. *tšappa-. — On epävarmaa, kuuluuko tähän myös seuraava sanaperhe:
vogL šē̮w-, P sāw- ’hapattaa’, I šɔ̈̄γəm, sē̮γəm, sē̮wəm ’homeinen (jauho)’
| ostjI tšĕγ- ’hapata (taikina)’, tšĕγ˳- ’ummehtua (jauhot); hapaten nousta (taikina)’, P šŭw- ’hapata’, šŭw ’taikina’, sĕw- ’hapata (taikina); mahia (nuora)’
| unk savanyú ’hapan’,
jonka kantamuoto voinee olla *tšapa-.
Kirjallisuusluettelo
- Ganander 1786 NFL 1 108 (sm ~ vi)
- Castrén 1845 EGTsch 71 (+ tšer)
- Lindström Suomi 1852 18 (+ md unk)
- Ahlqvist 1856 WotGr 122 (+ va)
- Ahlqvist 1859 Anteckn 83 (+ ve)
- Budenz 1867 NyK 6 429 (+ li)
- MUSz 1873–81 332 (+ vog ostj)
- Setälä 1890–91 ÄH 266 (+ ka)
- Wiklund 1896 SUST 10 138 (lp < sm)
- Toivonen 1929 FUF 20 136 (? vog ? ostj ? unk)
- SKES 1955 56
- UEW 1988 54
