jumala (Agr; yl.) ’(kirjak. merk:n ohella) tietäjä, noita’ / ’Gott; Wahrsager, Zauberer’, jumalainen (JWegelius 1749 ’jumalaa pelkäävä, hurskas’), jumalinen, jumalallinen (Agr), jumaloida
~
ink jummāla ’jumala’
| ka jumala ’jumala, jumalolento; pyhimys; ikoni’
| ly d́umal(u)
| ve jumal, jumā id.
| va jumala
| vi jumal, E jummal
| li jumāl ’jumala’;
vanhin kirj. tieto ims sanasta on mn matkakuvauksessa v:lta 1026: bjarmien (= karjalaisten) maassa oli pyhässä lehdossa Jómalin kuvapatsas; ims taholta > nr murt. Sm joma, ‑la ’jumala’ ja > lp (j)ibmel, Lu jupmēl id.
=
? md (Strahlenberg) Jumi: Jumishipas ’erään md jumalan nimi’, ? E jondol, M jondə̑l ’salama’ (tol ’tuli’)
| tšer jumə̑, jə̑mə̑ ’taivas; ylijumala, jumalankuva, ikoni’.
Arveltu vanhaksi arj lainaksi, mutta erheellisesti.
Kirjallisuusluettelo
- Wexionius 1650 Epitome 3:10 (sm ~ vi)
- Scheffer 1673 Lapponia 186 (+ lp)
- Strahlenberg 1730 NOstT liite (+ md Jumishipas)
- Fischer 1768 SibGesch 133 (+ tšer)
- Ahlqvist 1859 Anteckn 86 (+ ve)
- Budenz 1869 NyK 7 37 (+ li md jondol)
- MUSz 1873–81 146
- VW 1 1874 107 (+ va)
- SKES 1955 122 (+ ly; ? md; sm-tšer *juma- ? < arj)
- Joki 1973 SUST 151 90–91 (ei arj)
- EEW 1982–83 567
- Häkkinen 1987 ES 80
- UEW 1988 638 (?? md)
