aivastaa (Raam 1642; laajalti murt., merk. myös ’aavistaa’) ’niesen; ahnen’, aivas (KarjKann Ink PKarj Peräp Länsip) ’enne, ennusmerkki; oire; aivastus’, aive (paik. PSavo PKarj) ’aavistus, enne (esim. suun syyhyminen, korvien soiminen), aihe, aie, suunnitelma’
~
ink aivastā ’aivastaa’, aivas ’aivastus; enne’
| ka aivastautuo ’aivastaa (tärkeän aikeen onnistumista ennustettiin aivastamisesta)’
| va aivassā ’aivastaa’, aivase̮lla ’aivastella’, aivaz ’aivastus (myös ennemerkkinä)’
| vi aevastada ’aivastaa’, murt. aivas, haevas ’aivastus’, E aivit tegema ’aivastaa’. Monet kansat ovat vanhastaan pitäneet aivastusta ennusmerkkinä, esim. Odysseiassa Penelopeia toteaa: »poikani aivastus sepä tietää onnea mulle».
Kirjallisuusluettelo
- Ganander 1786 NFL 1 16 (sm ~ vi)
- Ahlqvist 1856 WotGr 121 (~ va vi)
- Rikkonen Vir 1933 477–78 (← aivas ’enne’)
- Hakulinen 1938 Hyvä Tuomas 156–59
- SKES 1955 11
