aivastaa


henkäistä nenän limakalvon ärsytyksen takia ulospäin äänekkäästi ja purkauksenomaisesti; aavistaa

 

Suomen sanojen alkuperä
aivastaa (Raam 1642; laajalti murt., merk. myös ’aavistaa’) ’niesen; ahnen’, aivas (KarjKann Ink PKarj Peräp Länsip) ’enne, ennusmerkki; oire; aivastus’, aive (paik. PSavo PKarj) ’aavistus, enne (esim. suun syyhyminen, korvien soiminen), aihe, aie, suunnitelma’ ~ ink aivastā ’aivastaa’, aivas ’aivastus; enne’ | ka aivastautuo ’aivastaa (tärkeän aikeen onnistumista ennustettiin aivastamisesta)’ | va aivassā ’aivastaa’, aivase̮lla ’aivastella’, aivaz ’aivastus (myös ennemerkkinä)’ | vi aevastada ’aivastaa’, murt. aivas, haevas ’aivastus’, E aivit tegema ’aivastaa’. Monet kansat ovat vanhastaan pitäneet aivastusta ennusmerkkinä, esim. Odysseiassa Penelopeia toteaa: »poikani aivastus sepä tietää onnea mulle».
Kirjallisuusluettelo
SSA 1992–2000

Katso myös kysymyksiä ja vastauksia sanojen alkuperästä: aivastaa