röyheä (Eurén 1860; paik. itämurt.) ’tuuhea, rehevä; pöyheä; pöyhkeä’ / ’dicht, üppig; bauschig; protzig’, röyhevä (paik. murt.) id., röyhelö (melko yl.) ’heinäkasvin kukinto, röyhy; puvussa tms. oleva rimpsu’, röyhy ’heinäkasvin kukinto (Lönnr 1860; paik. murt.); röykkiö (paik. Satak)’, röyhätä (Agr; murt. harv.) ’ylpeillä, pöyhkeillä; räyhätä; roihuta, tupruta’, röyhistää (paik. murt.) ’mahtailla, pullistaa rintaansa (ylpeillen)’, röyhistellä ’pöyhistellä, ylvästellä; röyhistää rintaansa’, röyhennellä (SAchrenius 1766), ks. erikseen röyhkeä
~
ink röühkütä ’palaa röyhytä, savuta’
| ka reyhie ’tuuhea; pöyhkeä; iloinen’, reyhä ’nuttura; seppele’, reyhäkkä ’tuuhea, rehevä, pörröinen; (liian) väljä; reipas, iloinen; pöyhkeä’, reyhötteä ’rehottaa; olla pörrössä; rehvastella, pöyhkeillä’, reyhisteä ’pöyhistää; rehvastella’, reyhistyö ’rehevöityä, pörhistyä; tuuheta; vaurastua; reipastua; tulla kopeaksi’.
Deskr. sanoja. Vrt. pöyheä, rehevä, röyhkeä.
Kirjallisuusluettelo
- SKES 1969 930 (sm ~ ka)
