vitka (Jusl 1745) ’hidas, verkkainen (murt. harv.); (uud.) hitaus, jatkavuus; muutosvastarinta’ / ’langsam, gemächlich; Langsamkeit, Trägheit (auch physik.)’, sijam. (melko yl.) vitkaan, vitkan (Raam 1642 »sinä witcan rangaiset heitä»), vitkalleen, vitkasti, vitko(i)n (Koll 1648 witcoin), yhd. (uud.) vitkalaite, ‑laukaisin, johd. vitkallinen (murt. harv.) ’hidas, verkkainen’, vitkastella (melko laajalti murt.), vitkuttaa (melko laajalti murt.) ’viivyttää, pitkittää; viivytellä’, vitkutella (paik. etup. länsimurt.) ’hidastella, viivytellä, aikailla’
~
ka vitkitteä, vitkisteä ’viivyttää, hidastuttaa’, vitkitellä ’vitkastella; viipyä’, vitkittyö ’viivästyä, hidastua’
| ly vit́kittada ’vetkuttaa, vitkuttaa (asiaa)’, vit́kištuda ’viivästyä’
| veK vitkotada ’hidastella, viivytellä’, E vitkotadas ’(elää) kituuttaa, vitkuttaa’
| vi murt. vitkutada ’viivyttää, viivytellä’ (todennäk. < sm).
Ehkä deskr.-pohjaisia sanoja.
Kirjallisuusluettelo
- Hakulinen 1968 SKRK3 258 (omap.)
- SKES 1978 1796–97 (sm ~ ka ly ve)
- Söderman 1996 EstNE 142 (+ vi murt. (luult. < sm))
