iukku, iuku (paik. länsi- ja itämurt.) ’vinkuva, potkiva, niskuroiva (huonotapainen hevonen); äkäinen (ihminen)’ / ’winselnd, ausschlagend, störrisch (Pferd); zänkisch’, iukua (Lönnr 1874), iukkia, iukaista ’vingahtaa, äännähtää kimakasti; potkaista kiukuissaan (tav. hevosesta)’
~
ka iukkoa, iukuo ’äännellä (vihainen hevonen)’
| viE iukama, iukelema ’potkia (takajaloilla) ja samalla huutaa (hevonen)’
| li iʾukə, iʾukšə, iʾukšlə ’iukua, huutaa vihaisesti (hevonen)’.
Onomat. sanoja, vrt. sm ka iu vihaisen hevosen ääntä kuvaava interj.
Kirjallisuusluettelo
- Kettunen 1938 LivW 79 (sm ~ li)
- SKES 1955 111 (+ viE)
