kikka (Eurén 1860; kaakkmurt., paik. Häme) ’kärki; suippo nokka, kippura’ / ’Spitze, Biegung’, kikkanokka ’pystynokka, ‑inen’, kikassa ’pystyssä’
~
ka kikka ’mutka; kiero, käyrä’: kikkaleuka, ‑peä; kikallah ’kenossa, kekassa’; vrt. myös (Lönnr 1874) kike: kikkeellään ’pystyssä’ ja vi kikk ’pystyasento; terävä’.
— Tähän voi kuulua myös kikka ’konsti, niksi, keino’ (> nr murt. Sm kikka id.).
Kirjallisuusluettelo
- J. Krohn 1872 Suomi 2:10 141 (sm ~ vi)
- Ojansuu 1918 KAÄH 52 (+ ka)
- SKES 1955 193
- Wessman 1956–57 FmS 17–18 39 (sm > nr murt.)
