Stadin slangin etymologisen sanakirjan painetun version lukuohje

Sanakirjan käyttäjälle

Käsillä oleva teos pyrkii vastaamaan siihen etymologian nälkään, joka stadin slangin harrastajia on pitkään vaivannut: mistä kaikki etenkin vanhan stadin slangin erikoiset sanat ovat peräisin? Nälkään liittyy myös paradoksi: jotkin sanoista ovat hyvin läpinäkyviä, ja suuren osan varsinkin ruotsalaislähtöisistä lainasanoista voi melko vaatimattomallakin ruotsin kielen taidolla tunnistaa. Ja kun sanoilla on ikää vain runsas sata vuotta, ne on kielihistoriallisesti katsottuna vasta aivan äskettäin omaksuttu päivänselvistä lähteistä. Toisaalta joidenkin sanojen alkuperän selvittäminen vaatii syvällistä tietoa slangin syntyvaiheista, stadilaisesta nuorisokulttuurista ja Helsingin historiasta. Tätä jälkimmäistä etymologista salapoliisityötä on tehnyt erityisesti pitkään stadin slangin parissa työskennellyt suomen kielen emeritusprofessori Heikki Paunonen, ja hän kertoo siitä elävästi Sloboa Stadissa -sanakirjansa johdanto-osassa (Paunonen 2016: 13-21).

Etymologian tutkijalle stadin slangi on kiinnostava tutkimuslaboratorio: toisaalta siihen voidaan soveltaa keskeisiä etymologian tutkimusmenetelmiä, toisaalta stadin sanastossa ilmenee paljon sellaista, joka ei noudata suomen kielen tutkijalle tuttuja sanojen kehityslinjoja. Etymologian tutkijalle keskeiset sanan alkuperän selvittämiseen liittyvät kriteerit ovat sanan äänneasu, merkitys ja levikki. Kaikkia näitä tarkastellaan suhteessa tutkittavan kielen sukukieliin ja kontaktikieliin, ja näin pyritään ikäämään sana ja selvittämään, onko se omaperäinen vai lainasana.

Slangin tutkimuksessa nämä kriteerit on osittain korvattava muilla. Sanan äänneasun muuntelu on yksi slangin tehokeinoista: pitkään (tätä aikaa ei tarvinne aina edes laskea vuosissa!) samassa muodossa esiintyvä sana alkaa jo käydä tylsäksi ja tehottomaksi, ja sitä varioidaan tarkoituksellisesti. Samantapaista muuntelua tapahtuu myös murresanoissa, mutta vain affektisten tai ilmaisuvoimaa kaipaavien sanojen kohdalla (esim. itikka > ötökkä, pitkä(llään) > pötkö(llään)). Etymologian tutkimuksessa täytyy löytää tämän muuntelun rajat: milloin on kysymys saman sanan eri muodoista ja milloin on etsittävä samantyyppisille sanoille eri lähtökohtia.

Sanan merkityksen muunteluun käytetään etymologisessa tutkimuksessa yleensä merkitysparalleeleja eli rinnakkaistapauksia muista kielistä. Sen, voiko jokin merkitys kehittyä toisesta merkityksestä, on perinteisesti katsottu olevan rajallista. Merkitysten laajamittainen muuntelu on sekin slangille ominaista. Voidaan puhua metaforista, kielikuvista tai merkityksen siirtymisistä. Nämä eivät välttämättä noudata yleisiä merkitysten muuttumissääntöjä vaan voivat liittyä hyvinkin pieniin yksityiskohtiin. Esimerkiksi poliisin nimitys koukku (ja siitä muuntelemalla kehittynyt skoude), joka liittyy hyvin erityisen pidätysvälineen muotoon (tästäkin ks. Paunonen 2016: 19).

Levikkikriteerin korvaa slangissa sanakokoelmien tai julkaisujen perusteella annettu ikä. Kun kielen normaalisanaston ikää tarkastellaan levikkikriteerin nojalla satojen tai tuhansien vuosien aikajanalla, slangisanojen ikä jää vuosikymmeniin, ja kaikkiaan puhutaan Stadin slangin kohdalla runsaasta sadasta vuodesta. Lähtökohta tällä kriteerillä on se, että varhaisin esiintymä on alkuperäisin, ja siksi tässäkin sanakirjassa hakumuotona on usein kunkin sanan vanhin todettu muoto, vaikka myöhempää vaihtelua olisikin runsaasti.

Sivun alkuun

Hakusanojen valinta

Stadin slangi on tutkijalle etymologinen laboratorio. Slangi ei kuitenkaan ole muuttumaton ja pysyvä, kuten edellä kävi jo ilmi, vaan suorastaan sellaisen vastakohta. Jotta tutkimuksen langanpäät pysyisivät edes jollakin tavoin kasassa, on tässä kirjassa tehty joitakin keskeisiä aineiston rajauksia. Heikki ja Marjatta Paunosen Tsennaaks Stadii, bonjaaks slangii: Stadin slangin suursanakirja, joka tässä teoksessa on keskeisenä aineistolähteenä, sisältää yli 30 000 sana-artikkelia. Tässä niitä on noin 2 600. Ensimmäinen tekemäni rajaus on, että käsittelen vain niin sanottuja perussanoja ja niihin rinnastuvia tyypillisiä slangijohdoksia. Johdostyyppejä ovat erityisesti johtimia -ari, -is, -tsu, -tsi, -de ja vastaavia sisältävät sanat, joissa johdin on usein elimellinen osa sanaa eikä merkki sanan siirtymisestä sanaluokasta tai muusta kategoriasta toiseen, kuten on laita esimerkiksi suomen kielen johto-opin perusmekanismeissa. Sanakirja ei siis sisällä yhdyssanoja kuin poikkeustapauksissa. Toinen rajaus on, että näin valitsemani perussanat eivät sellaisenaan ole metaforia tai kuvasta merkityksenmuutosta. Tähän rajaukseen olen joutunut menemään siksi, että rajan vetäminen siihen, mitä merkityksenmuutoksia pitää selittää ja mitä ei, tuntui ylivoimaiselta.

Kolmas rajaus on tehty sanojen iän perusteella. Tähän kirjaan on pyritty kokoamaan niin sanotun vanhan slangin sanasto jotakuinkin kokonaisuudessaan, ja se tarkoittaa pysähtymistä pääosin 1960-luvulle. Jo sitä seuraava vuosikymmen oli teinikulttuurin esiin murtautumisen aikaa (johon olin itsekin osallisena), ja vuosituhannen vaihdetta lähestyttäessä erilaisten alakulttuurien määrä kasvaa yhä, ja siinä samassa kasvavat myös esimerkiksi huumeisiin ja erilaisiin harrastuksiin (graffiteihin, skeittaukseen jne.) kuuluvat erikoissanastot. Lisäksi on havaittavissa sekin ilmiö, että kun runsas sata vuotta sitten voitiin melkeinpä mikä vain ruotsin sana ottaa slangissa käyttöön, sama koskee nykyään englantia.

Sivun alkuun

Sana-artikkelien rakenne

Sana-artikkelista löytyy artikkelin hakusanan jälkeen ensimmäisenä tieto siitä, milloin sana on slangiin tullut. Tässä asiassa nojaudun Paunosten Stadin slangin suursanakirjan tietoihin. Hakusanaksi olen valinnut yleensä sanan vanhimman variantin mutta olen poikennut tästä joissakin tapauksissa, jos uudempi variantti on selvästi yleisempi ja paremmin tunnettu.

Sana-artikkelit noudattavat etymologista periaatetta sikäli, että samaan artikkeliin on koottu hakusanaan liittyviä johdoksia. Kuten totesin edellä, sananjohdon periaatteet ovat slangissa aika lailla erilaiset kuin ns. normaalisuomessa, joten johdosten esiintyminen samassa sana-artikkelissa ei vielä ole välttämättä kannanotto siihen, mikä on kulloisessakin tapauksessa muodollinen kantasana. Periaate on etymologinen siinä mielessä, että kaikki samassa artikkelissa esitetyt sanat voidaan palauttaa yhteiseen alkulähteeseen. Usein sana on laajennettu jollakin johtimella jo sitä slangiin omaksuttaessa.

Toiseksi sana-artikkelissa on esitetty varsinainen alkuperänselitys. Laina-alkuperä alkaa nuolenkärjellä (<). Lainasanoissa on hyvän etymologisen tavan mukaan esitetty alkuperä myös lainalähdettä edustavalle sanalle. Tavallisesti tällä menettelyllä varmistetaan lainasuunta, eli kahdesta toisiinsa rinnastetusta sanasta lainalähde on se sana, joka voidaan sukukielten tai aiemman lainaamisen avulla osoittaa vanhemmaksi. Lisäksi näistä etupäässä ruotsin ja englannin sanojen aikaisemmista vaiheista on mahdollista löytää linkkejä muihin sanoihin ja muutenkin seurata sanojen vaellusta vanhempina aikoina pitkin Eurooppaa. Kaksi nuolenkärkeä peräkkäin (<<) johtaa varhaisempaan tai kaukaisempaan lainalähteeseen ilman, että eri kielten välittäviä muotoja on mainittu.

Lopuksi sana-artikkelissa on lueteltu tärkeimmät lähteet, joihin artikkeli perustuu. Koska artikkelit itse ovat lyhyitä ja tiiviitä, on myös lähteiden osalta pitäydytty keskeisimmissä. Luettelo ei siis ole missään tapauksessa kattava. Jotkin lähteistä, kuten Heikki Paunosen Sloboa Stadissa (2016) ja Suomen sanojen alkuperä (SSA, 1992–2000) sisältävät laajempia sanakohtaisia lähdeluetteloita. Ruotsin sanojen historiaa on poimittu Svenska akademiens ordbokista (SAOB, siteerattu verkkoversiosta) ja englannin sanojen alkuperät ovat pääasiassa verkkosanakirjasta Online Etymology Dictionary (etymonline.com). Nämä on valittu paitsi niiden yleisen luotettavuuden takia myös siksi, että ne verkkosanakirjoina ovat helposti tavoitettavissa, jos lukija haluaa päästä yksityiskohtaisempien tietojen äärelle. Paunosten Stadin slangin suursanakirja (2000) on lähteenä lähinnä se, josta itse hakusanat (ja myös variantit) on poimittu, siis keskeinen aineistolähde, ja Kaarina Karttusen Nykyslangin sanakirja (Karttunen 1979) sisältää myös jonkin verran alkuperänselityksiä. Kaikki lähteet on selitetty kirjallisuusluettelossa.

Sivun alkuun

Slangin synnystä ja sanojen alkuperätyypeistä

Kieli on samanaikaisesti sekä yhteisöllisyyden että erottautumisen väline. Kieli voi olla enemmän kuin äidinkieli – se voi olla myös identiteettiä luova tekijä. Slangi on keino keinona erottautua muista ja luoda me-henkeä. Murteesta se eroaa siinä, että sen synty ja luominen on suurelta osin tietoista toimintaa. Slangi on tyypillisesti myös sanaston ilmiö. Siinä missä murteille on ominaista tietty äännerakenne ja omat aikojen kuluessa kehittyneet muoto-opin piirteet, slangin tekee omanlaisekseen sen sanojen omintakeisuus.

Stadin slangi syntyi Helsingin työläiskortteleissa 100–130 vuotta sitten. Sen lähtökohtana oli suomen ja ruotsin kielten törmääminen. Kielikontakti onkin usein tilanne, jossa kieli saattaa kokea nopeita muutoksia, kun siihen vaikuttavat samalla kertaa niin toisen kielen sanat kuin äännepiirteetkin. Stadin slangin tapauksessa näyttää käyneen niin, että suomenkieliset pojat ovat tarpeeksi ruotsia kuultuaan ja mitä ilmeisimmin sitä myös aika hyvin osattuaan kokeneet, että suomea voi puhua myös ruotsin sanoin. Toisin sanoen melkein minkä tahansa sanan pystyi vaihtamaan slangin nimissä ruotsin sanaan. Sama ilmiöhän on nykyään käynnissä englannin kielen kanssa. Oma osansa slangissa on luonnollisesti myös suomenkielisten sanojen vääntelyllä tai modernisoinnilla, ja mukaan on luikahtanut myös yleiskielestä puuttuvia mutta nuorten kotona aikoinaan käytössä olleita murresanoja sekä muutamaa vuosikymmentä vanhempaa lainakerrostumaa edustavaa niin sanottua kyökkisuomea (jota edustavat sellaiset sanat kuin hantuuki, nestuuki ja retasnekka). Stadin slangissa on kaksi murteista peräisin olevaa näkyvää muoto-opin piirrettä: ee-loppuiset adjektiivit (makee, pähee) ja niin sanottujen supistumaverbien -aa/-ää-tunnuksinen infinitiivi (tsiikaa, bamlaa), joka tässäkin sanakirjassa on Paunosten esimerkin mukaisesti verbien hakumuotona.

Ruotsin kieli ei tunnetusti ole stadin slangin ainoa komponentti; aineksia on saatu myös muista kielistä, erityisesti venäjästä, mutta varsinkin sotilassanastoa jonkin verran myös saksasta, ja mukana vilahtelee myös italian ja romanikielen sanoja. Italia näyttää tulleen nuorison tietoisuuteen elokuvien kautta 1950-luvulla. Englannin sanat alkoivat vyöryä slangiin 1940-luvulta alkaen, ja tämän päivän nuorisoslangiin englannin sanat istahtavat luontevasti kaikkialle leviävän amerikkalaisen kulttuurin myötä. Erityisesti ruotsin ja venäjän kautta saaduista lainasanoista voidaan myös tehdä päätelmiä nuorison kielikontaktien laadusta ja tiiviydestä Stadin slangin syntyvaiheissa.

Kielikontaktissa siirtyy kielestä toiseen enimmäkseen substantiiveja, esineiden ja asioiden nimiä. Niiden lainaaminen on yksinkertaista, ja ne on helppo mukauttaa kieleen niin, että niitä voidaan tarvittaessa taivuttaa omien sanojen tapaan. Usein ne ovat niin sanottuja kulttuurisanoja, eli ne ilmentävät kulttuurissa uusia ilmiöitä. Stadissa tällaisia uusia, nuorille tärkeitä sanoja olivat sata vuotta sitten vaikkapa spora (ruotsin spårvagn) ja dösä (ruotsin dosa ’purkki’), bailut (ruotsin bal ’tanssiaiset’), baislari ’leivonnainen’ (ruotsin bakelse) ja flamma ’heila’ (ruotsin slangin flamma ’heila’, oik. ’liekki’). Kielikontaktin tiiviydestä kertoo se, että myös paljon ihan tavallista, niin sanottua perussanastoa on omaksuttu ruotsista: sköne ’meri’ (ruotsin sjö), suulis, suulberi ’aurinko’ (ruotsin sol), tredu, fredu ’puu’ (ruotsin träd), skutsi ’metsä’ (ruotsin skog), stenu, stemu ’kivi’ (ruotsin sten) ja snöge ’lumi’ (ruotsin snö). Jopa verrattain pysyvinä pidetyt perheenjäsenten nimitykset ovat ruotsalaisperäisiä (mutsi, faija, systeri, broidi).

Verbejä eli teonsanoja on kielessä kaiken kaikkiaan vähemmän kuin substantiiveja, ja lisäksi niitä lainataan vähemmän. Ruotsista on kuitenkin slangiin lainattu paitsi leikkiin ja ajanvietteeseen liittyviä verbejä kuten jaagaa ’ajaa takaa’ (ruotsin jaga) ja metskaa ’onkia’ (ruotsin meta), myös perusverbit stondaa ’seistä’ (ruotsin stå, stånda), sittaa, tsittaa ’istua’ (ruotsin sitta), tsiigaa ’katsoa’ (ruotsin kika) ja skruudaa ’syödä’ (ruotsin slangin skrota, oik. ’jauhaa, murskata’).

Adjektiiveista eli laatusanoista ruotsalaisperäisiä ovat keskeisimmät buli ’iso’ ja snadi ’pieni’, mutta lainausprosessissa ne eivät ole yhtä suoraviivaisia: bulin taustalla on murresana bulen, joka tarkoittaa turvonnutta tai paisunutta, ja snadin lainalähde on substantiivi knatt ’napero, pikkulapsi; ryyppy’. Adjektiiveja lainattaessa on turvauduttu yleensä niiden määräiseen muotoon, kuten sanoissa nyya ’uusi’ ja gamla ’vanha’.

Partikkeleita ei kielestä toiseen juuri lainata, mutta Stadin slangissa ruotsista on lainattu ainakin tvärt ’heti’ (ruotsin tvärt) ja megeen, messiin ’mukaan’ (ruotsin med ’mukana, mukaan’, med sig ’mukanaan, mukaansa’). Pysyvimpiin kategorioihin kuuluvat myös lukusanat, mutta niitä on lainattu slangiin ruotsista runsain mitoin, aina ykkösestä (etta, ruotsin etta) ja kakkosesta (tvooa, ruotsin tvåa), kympin (tisika) sekä viiden- ja kuudenkympin (fimtsika, sekstika) kautta sataan (hundra) ja tuhanteen (tuusan) saakka. Vain pronomineja ei ole lainattu. Ensimmäisen ja toisen persoonan korosteiset ilmaukset meikä, meitsi ja teikä, teitsi ovat peräisin suomen murteiden samantapaisesta käytöstä.

Kaiken kaikkiaan ruotsalaisperäinen sanasto slangissa näyttäisi osoittavan, että puhujat ovat ainakin ymmärtäneet sujuvasti ruotsia, ja kaikenlaisten samaa merkitsevien sanojen ujuttaminen toisesta kielestä omaan puheeseen on käynyt vaivatta.

Venäjää pidetään ruotsin ohella merkittävänä Stadin slangisanojen lainalähteenä, mutta määrällisesti se on huomattavasti pienempi. Slangin noin 200 venäläisperäisestä sanasta iso osa on suomen murteisiin lainattuja sanoja, joten spesifisti slangiin rajoittuvia ja sitä luonnehtivia venäläislainoja on vain 100–150. Niitä on siis selvästi vähemmän kuin ruotsista peräisin olevia sanoja (joita on yli 2 000), ja ne ovat myös luonteeltaan ja lainaprosessin laadultaan erilaisia.

Tunnetuimmat venäläisperäiset substantiivit, vaikkapa lafka (venäjän lávka ’kauppa’) ja mesta (venäjän mésto ’paikka’) ovat kyllä samalla tavalla suoraan lainalähteensä kaltaisia kuin edellä luetellut ruotsalaislainat. Myös joitakin vaatteiden (tsubu ’lakki’, aborkat ’kengät’) ja ruokien nimityksiä on lainattu samalla tavalla. Verbeistä suorimpia lainoja ovat bonjaa ’ymmärtää’ ja snaijaa ’tietää’, ja ne vihjaavatkin suomalaispoikien ja venäläisten sotilaiden tai kauppiaiden keskusteluista: Ymmärrätkö? Tiedätkö?

Venäjästä saatujen lainojen joukossa on kuitenkin paljon sellaisia, jotka näyttäisivät lainatun usein toistetuista sanoista niiden merkityksestä suuremmin välittämättä. Bamlaaminen puhumisen merkityksessä lienee tullut venäjänkielisestä rukousformulasta Góspodi pomíluj ’Herra armahda’, samalla tavoin kuin joihinkin suomen murteisiin ovat päätyneet hospottaa ja pomiloida ’puhua (epäselvästi tai etenkin venäjää)’. Verbistä dat’ ’antaa’ on saatu sekä daiju ’naama, turpa’ (dáju ’annan’, siis turpaan) että daša ’huora’ (dáš ’annat’, siis minulle seksiä). Samoin verbistä igrát’ ’soittaa’ on saatu skraitta ’hanuri, gramofoni, kitara’, ja kuulemista merkitsevän verbin eri muodoista sanat slusi (slušaj ’kuule!’) ja slisti (slyš-ty ’kuuletko’), jotka molemmat tarkoittavat slangissa venäläistä ihmistä. Sellaisenaan on lainattu huudahduksia kuten stoi (stoj ’seis!’), sassiin (sejčás ’nyt, heti’) ja harasoo (horošó ’hyvin’). Jäätelökauppiaiden toistelemasta mainoshuudosta “haróšee moróženoe” (hyvää jäätelöä) on väännetty sanat karoosi ja maroosi, jotka molemmat tarkoittavat jäätelöä.

Näiden esimerkkien perusteella on helppo päätellä, että vaikka Stadin kundit toista sataa vuotta sitten luuhasivat kasarmien ja narinkkojen läheisyydessä, he eivät kuitenkaan olleet venäläisten sotilaiden tai kauppiaiden kanssa niin läheisissä väleissä, että olisivat oppineet venäjän kieltä edes auttavasti. Venäläiset sanat toivat hauskan lisämausteen kieleen, joka perimmäiseltä luonteeltaan oli suomea ja ruotsia täysin kaksikielisesti ja luovasti hyödyntävä, stadilaisuutta ja nuoruutta korostava ja identiteettiä rakentava nuorten oma kieli ja sittemmin aidon stadilaisuuden elävä symboli.

Sivun alkuun