Karjala – kieli, murre ja paikka

Mistä puhutaan, kun puhutaan Karjalasta?
Kieltä ja murretta – Kartta
Miksi nykyään on kaksi Karjalaa ja kahden kielen karjalaa?
Karjalan kielen murteet
Suomen kielen karjalaismurteet
Karjalan kielen ja suomen karjalaismurteiden tulevaisuus
Karjala-nimistä:  Suomen Karjala ja Venäjän Karjala
Karjalankielisten paikannimien taivutuksesta
Karjalan kielen ja murteiden nimittämisestä
Kirjallisuutta

Karjalaisten kielet

Karjalaiset ovat jakautuneet kielensä puolesta kahteen suureen ryhmään: suomen kieltä puhuviin ja karjalan kieltä puhuviin.

Suomen Karjalassa puhutaan suomen kielen kumpaakin itämurretta: Etelä-Karjalassa kaakkoismurteita ja Pohjois-Karjalassa itäisiä savolaismurteita. Kaakkoismurteita puhuttiin ennen vuosien 1939–1944 sotia myös Karjalankannaksella ja Luoteis-Laatokan alueella. Näin murteita nimitetään kielitieteessä, mutta Suomen sekä etelä- ja pohjoiskarjalaiset että siirtokarjalaiset sanovat tavallisimmin puhuvansa karjalan murretta tai jopa vain karjalaa.

Suomen puolella karjalan kieltä on vanhastaan puhuttu Pohjois-Karjalan itäisimmissä pitäjissä ja Kainuussa Suomussalmen ja Kuhmon pienissä vienalaiskylissä. Karjalan kieltä puhuttiin myös entisessä Raja-Karjalassa. Venäjällä karjalaa puhutaan edelleen Karjalan tasavallassa sekä Murmanskin, Leningradin ja Tverin oblasteissa (alueilla).

Kielen lisäksi uskonto ja näin ollen erilähtöinen kulttuuri jakavat karjalaiset. Suomenkieliset ovat olleet luterilaisia, karjalankieliset sekä Suomessa että Venäjällä ovat olleet ortodokseja. Kieli ja uskonto ovat muovanneet ihmisten identiteettiä eri suuntiin.

Monet nimitykset

Karjalan kieli -nimitys suomen kielen lähimmälle sukukielelle ei ole ollut ennen eikä näytä olevan nykyäänkään aina itsestään selvä. Kieltä on nimitetty Kalevalan kieleksi, Itä-Karjalan kieleksi, venäjänkarjalaisten kieleksi tai useimmiten karjala-aunukseksi. On puhuttu myös Karjalan murteista, itäkarjalaismurteista tai pelkästään itämurteista. Murre-nimityksellä on haluttu ilmaista, että kyseessä olisi vain suomen kielen yksi murre. Esimerkiksi jatkosodan aikana näin ajateltiin Suomessa yleisesti. Vielä 1950-luvun lopulla kielentutkijakin saattoi kirjoittaa ns. rajakarjalaismurteista suomen kielen murteina. Ei ole siis ihme, että rajakarjalaiset itse sanoivat useimmiten puhuvansa suomen kielen murretta. Suomen luovutetussa Karjalassa käytettiin 1930-luvulla käsitettä karjalan murre, oli sitten kyseessä suomen kieli tai karjalan kieli.

Kieli ja murre menevät edelleenkin usein sekaisin, ja karjalan kieleksi saatetaan nimittää suomen kielen murretta. Esimerkiksi:

Sortavalassa syntynyt ja siellä nuoruutensa viettänyt  Lasse Pöysti  muistelee: "– – ruotsi, ranska, suomi ja karjalan kieli vaihtuvat ympäristön ja ihmisten mukaan. Mie-puhe pulpahtaa hetkessä kielelle, jos vastaan tulee karjalainen"  (Helsingin Sanomat 24.1.2002).

Saatetaan myös kiertää ongelma ja puhua vain "kielestä" lainausmerkeissä: "En ole voinut välttyä luonnollisestikaan käyttämästä lainauksissa sitä ’kieltä’, jota Raja-Karjalassa puhuttiin" (Aino Räty-Hämäläinen: Raja-Karjalan kunnailta. 2002).

Karjalan kieltä voidaan yhä vielä pitää suomen kielenä: "Paatene oli suuri suomenkielinen ja sukuinen asutuskeskus Seesjärven länsirannalla – –." (Karjala-lehti 7.3.2002).

Karjalan Liitto tekee ilahduttavasti selväksi, mistä karjalasta on kyse, ilmoittaessaan "Tunnetko mummosi murteen?"-risteilystä: "– – tutustutaan mummon murteeseen ja muihin suomen kielen karjalan murteisiin" (esim. Karjala-lehti 16.1.2003).