Itsenäinen relatiivilause on sellainen relatiivipronominilla, relatiivisella proadverbilla tai ‑adjektiivilla alkava lause – tai infiniittinen lauseke – joka esiintyy ilman nominaalista korrelaattia ja toimii itse toisessa lauseessa subjektina, objektina, predikatiivina tai adverbiaalina. Itsenäisellä relatiivilauseella on NP:n jakauma, ja se viittaa lausemuotoisuudestaan huolimatta olioon, paikkaan tms. Se on kuitenkin epäspesifinen tai geneerinen (» § 1406 – 1407), ei tiettyyn olioon viittaava.
Vaikka joka viittaa relatiivipronominina minkälaiseen tarkoitteeseen hyvänsä, se on itsenäisissä relatiivilauseissa aina ihmistarkoitteinen (b). Tällainen joka-lause sijaitsee hallitsevan lauseen edellä. Jälkiasemaisessa itsenäisessä relatiivilauseessa ihmistarkoitteinen pronomini on kuka (c).
Jälkiasemaisen itsenäisen relatiivilauseen pronominin muoto osoittaa, missä lauseenjäsentehtävässä lause toimii. Pronomini on siis samassa muodossa kuin hallitsevan verbin vastaavan roolinen NP-täydennys olisi:
Sen sijaan kun itsenäinen relatiivilause on hallitsevan lauseen edellä, pronominin muoto ei välttämättä kerro relatiivilauseen lauseenjäsentehtävää; hallitsevan lauseen predikaatti ei vaikuta relatiivipronominin muotoon (e). Pronomini voi kuitenkin olla samassa sijassa kuin olisi hallitsevan verbin edellyttämänä (f).
Hallitsevassa lauseessa on usein relatiivipronominin kanssa samaviitteinen pronomini, joka on lauseyhteyden edellyttämässä muodossa: Jolla on lapsi tai lapsia, sen on tehtävä tämän tai näiden vaatimat asiat riippumatta siitä, onko hänellä univelkaa, depressio, burnout, nuha, – – (k). Kyse on lohkeaman tyyppisestä rakenteesta (» § 1018). Sama koskee puhutussa kielessä myös relatiivilauseen ja sen pääsanan muodostamia lausekkeita ja muitakin pitkiä ja kompleksisia rakenteita.