Useimmilla liitepartikkeleilla on puhutussa kielessä yleiskielestä poikkeavia variantteja. Liitteiden ‑kin, ‑kAAn puhekielisiä tai murteellisia variantteja ovat pitkävokaaliset ‑kii, ‑kAA, lyhytvokaaliset ‑ki, ‑kA, ‑kAn ja itämurteiset k:ttomat variantit ‑i(i), ‑hi(i), ‑A(n). Murteissa näiden liitteiden lopussa voi toteutua myös rajageminaatio.
Kun k:ton liite ‑i(i)(x) kiinnittyy n- tai t-loppuiseen sanaan, tämä konsonantti geminoituu: onnii ’onkin’, pojattii ’pojatkin’. Pronomineista jokin, mikään ja kukaan esiintyy k:ttoman liitteen sisältäviä taivutusmuotoja myös yleiskielessä, esim. jotain, mitään, ketään (» § 137).
Liitteellä ‑hAn on murrevariantit ‑hAA ja ‑hA. Lounaisissa murteissa hAn-partikkelia ei vanhastaan ole esiintynyt.
Liiteyhtymän ‑kOs tavallinen puhekielinen vastine on ‑ks, joka on alkuperäiseltä murrelevikiltään eteläsuomalainen. Liitteen -ks sisältävään sanaan sulautuneena voi esiintyä s-alkuinen pronomini, esim. otaksä, onksulla, sanokse (» § 144). Yksikön toisen persoonan tapauksissa k-aines edustaa samalla verbinmuodon loppu-t:tä (tiedäks(ä) < tiedätkö s(in)ä). Lounaisissa ja kaakkoishämäläisissä murteissa kysymysliitteenä voi esiintyä pelkkä -k.
Erityisesti kaakkoisissa murteissa ja pääkaupunkiseudulla voi kysymyksissä esiintyä yksikön toisen persoonan subjektin edellä kysymysliitteetön finiittiverbi, esim. ootsä, sanotsä ~ sanotsie. Samaa tavataan jälkimmäisellä alueella myös yksikön ensimmäisessä persoonassa: saammä [’saanko’] sanoo. (Pronominien kliittistymisestä » § 144.)
Huom. Liitteen ‑s edellä ei tavallisesti ole sanan loppu-n:ää, esim. mihis, mites, millos, kenes, katsotaas. Myös k(s)-kysymysliitteen edeltä loppu-n voi puuttua, esim. pelataank(s) ~ pelataak(s), meenk(s) ~ meek(s) mä.
Edellinen pykälä