Sanan laajennuksina toimivat yleensä lausekkeet. Syntaktinen rakenne on tästä syystä kerroksellista, vaikka yksikin sana, esim. tapa, voi muodostaa lausekkeen.
Useampiosaisen lausekkeen rakenne on periaatteessa sellainen, että laajennukset ovat edussanan rinnalla, ts. tyyppiä X edustavan lausekkeen hierarkkinen rakenne on yleisesti katsoen seuraava:
| [ | lauseke | X | lauseke | ]LAUSEKE |
| [laitoksen uuden johtajan] | viesti | [uteliaille tiedostusvälineille] |
Käytännössä ei rakenteen kaikilla tasoilla esiinny yhtä syvää hierarkiaa. Esimerkiksi substantiivin kongruoivat määritteet ovat kylläkin adjektiivilausekkeita, koska ne voivat saada määritteitä: kaikkein viimeisin ehdotus. Käytännössä ne ovat usein yksisanaisia. Adjektiiveilla ja adverbeilla taas on määritteitä, jotka eivät lainkaan laajennu lausekkeiksi, esim. aivan. Tällaisia ovat myös substantiivien kongruoivat tarkenteet, esim. tämä lausekkeessa tämä viimeinen ehdotus. Partikkelit, jotka eivät missään oloissa saa laajennuksia eivätkä myöskään esiinny lausekkeen osana, ovat lausekerakenteen ulkopuolisia liitynnäisiä (» § 870).
Joissakin tapauksissa lausekkeella on edellistä enemmän hierarkkista rakennetta: laajennus voi liittyä kahden muun osan muodostamaan kokonaisuuteen. Esimerkiksi adjektiivi ainoa määrittää sitä NP:ssä seuraavaa jaksoa, substantiivia muine mahdollisine adjektiivimääritteineen:
Tavallisesti useampia adjektiivimääritteitä sisältävät lausekkeet, kuten nuori suomalainen kilpailija, voi tulkita siten, että kukin adjektiivi luonnehtii edussanaa: nuori suomalainen kilpailija on myös nuori kilpailija. Sen sijaan ainoa suomalainen kilpailija ei ole ainoa kilpailija, ainoastaan ainoa suomalaisista kilpailijoista.
Edellinen pykälä