Hakuohje 
SISÄLLYS > RAKENNE > Yleistä sanaluokista ja lausekerakenteesta > Lauseke > Lausekkeen rakenne > § 439 Lausekkeiden olemus, nimitysperusteet ja keskeiset osat

§ 439 Lausekkeiden olemus, nimitysperusteet ja keskeiset osat

Sanat muodostavat toisten ilmausten kanssa lausekkeita. Esimerkissä (a) substantiivi ehdotus muodostaa lausekkeen määritteidensä tämä ja viimeinen kanssa, adjektiivi oudolta samoin määritteensä vähän kanssa. Lauseke nimetään sen edussanan sanaluokan mukaan (» § 441). Esimerkin ensimmäinen lauseke on siten substantiivilauseke (NP), jälkimmäinen adjektiivilauseke (AP). Yleensä sanat voivat esiintyä samoissa lauseyhteyksissä ilman määritteitäänkin. Silloinkin niiden katsotaan muodostavan vastaavia lausekkeita (b).

(a)
[Tämä viimeinen ehdotus]NP tuntuu [vähän oudolta]AP.
(b)
[Ehdotus]NP tuntuu [oudolta]AP.

Lauseke on tästä näkökulmasta sanan laajentuma, ja siksi ilmauksia, joiden kanssa sana muodostaa lausekkeen, sanotaan sen laajennuksiksi.

Lausekkeita osoitetaan hakasulkeilla (a–b) lähinnä silloin, kun rakenteen selvennys on tarpeen. Lauseketyypit ilmenevät asetelmasta 87. Lausekkeesta käytetään vakiintunutta lyhennettä P (engl. phrase).

Asetelma 87: Lausekkeet ja sanaluokat
Lyhenne Nimi Edussanan sanaluokka Esimerkki
NP substantiivilauseke substantiivi tämä viimeinen kohta
AP adjektiivilauseke adjektiivi vähän oudolta
PP adpositiolauseke adpositio ennen viimeistä kohtaa
AdvP adverbilauseke adverbi erittäin usein
InfP infinitiivilauseke verbi (infinitiivimuotoinen) lähtemään kotiin
PartisP partisiippilauseke verbi (partisiippi) vastausta odottavia

Lausekkeen keskeinen tuntomerkki on se, että se on yhtäjaksoinen rakenne. Tietyissä lauseyhteyksissä laajennus voi kuitenkin sijaita erillään lausekkeen edussanasta, kuten lauseessa Siitä minä olen ylpeä, jolla on yhtäjaksoisen adjektiivilausekkeen sisältävä variantti Minä olen ylpeä siitä. Tällaisia ovat varsinkin monet infinitiivilausekkeet (» § 1397).

On myös rakenteita, joissa on kaksi tai useampia samantasoisia osia eikä siis yhtä edussanaa. Tällaisia ovat rinnasteiset lausekkeet, jotka tavallisesti koostuvat kahdesta tai useammasta samantyyppisestä, konjunktion yhdistämästä lausekkeesta (» § 1085). Yhdessä ne muodostavat saman tyypin lausekkeen, joka on yhtäjaksoinen kokonaisuus, vaikka sen osilla saattaakin olla erilaisia ominaisuuksia:

 
[[useita pieniä hiiriä]NP ja [yksi suuri norsu]NP]NP
[[kaunis]AP ja [kauneudestaan tietoinen]AP]AP

Lausekkeet voivat myös olla appositiosuhteessa: Ranskan presidentille, Jacques Chiracille (» § 1059).

Kun lausetta tarkastellaan lausekkeista koostuvana rakenteena, sen edussana on verbi: lauseen perusrakenne määräytyy verbin laajennuksista (» § 866). Vain lauseessa esiintyvät – verbin kannattamina – tempus ja modus. Termiä verbilauseke ei tässä kieliopissa käytetä (» § 443), mutta verbiedussanaisia lausekkeita ovat infinitiivi- ja partisiippilausekkeet.

Lausekkeen edussanalla voi olla kahdenlaisia laajennuksia. Valinnaiset laajennukset ovat määritteitä, jotka luonnehtivat edussanan mahdollisten tarkoitteiden alaa tai antavat siitä lisätietoa. Eri sanaluokilla ja joillakin niiden alaryhmillä on omat mahdolliset määritetyyppinsä. Esimerkiksi ominaisuutta kuvaa substantiivilausekkeessa kongruoiva adjektiivimäärite (monimutkaisia ilmauksia), verbin yhteydessä taas adjektiivista johdettu sti-adverbi (ilmaistaan monimutkaisesti). Semanttisesti tyypillinen määrite on jäsen, jonka merkitys jollakin tavoin rajaa edussanan merkityksen alaa. Esimerkiksi viimeinen kohta rajaa kapeamman joukon mahdollisia tarkoitteita kuin pelkkä kohta, samoin itkee lohduttomasti suppeamman joukon tilanteita kuin itkee. Kummassakin tapauksessa määritteen rajaama ilmaus on samaa semanttista tyyppiä kuin edussana.

Sanan luontaisen valenssin tai kieliopillisen konstruktion edellyttämät laajennukset ovat täydennyksiä. Keskeinen täydennyksiä saava sanaluokka ovat verbit; esim. verbin luottaa merkitykseen kuuluu, että se on suhde jonkin kognitiivisia kykyjä omaavan olion ja toisen olion tai oliojoukon (luottamuksen kohteen) välillä; valenssista ja täydennyksistä tarkemmin » § 446449. Myös adpositioilla, verbikantaisilla substantiiveilla kuten luottamus ja eräillä adjektiiveilla kuten ominainen on täydennyksiä. Määritteet eroavat täydennyksistä mm. siinä, että täydennykset ovat periaatteessa pakollisia, mutta myös määritteen läsnäolo on joskus pragmaattisista syistä pakollista, esim. Löysin virheen *kohdasta ~ viimeisestä kohdasta.

Toisin kuin tähänastisissa suomen kieliopeissa, tässä kieliopissa ei sanota täydennyksiä, siis esimerkiksi objektia, verbin määritteeksi. Myös verbiä määrittää käytetään pelkästään määritteistä. Täydennykset täyttävät sanan valenssin, lausetyypin tai täydennysmuotin avaamia tyhjiä paikkoja. Muottiin tai valenssilliseen sanaan sisältyy tieto täydennyksistä: niiden määrästä, mahdollisesti semanttisesta tyypistä ja muodosta, idiomien tapauksessa joskus ilmiasustakin, esim. mennä mönkään.

Huom. Sellaista lauseiden tai muiden syntaktisten kokonaisuuksien kuvausta, jossa rakenne esitetään lausekkeista muodostuvaksi, sanotaan lausekerakenteeksi. Lausekerakenteen lähikäsite on konstituenttirakenne. Määritteitä on kielitieteellisessä kirjallisuudessa kutsuttu vapaiksi määritteiksi tai adjunkteiksi. Täydennys on käännös termistä komplementti, jolla on tosin usein tarkoitettu mm. predikatiivia eli predikaatin täydennystä. Termi täydennys vastaa läheisesti dependenssikieliopissa käytettyä termiä aktantti ja logiikasta peräisin olevaa termiä argumentti.

Sulje kaikki tasot

KOKO SISÄLLYSLUETTELO

SANAT

RAKENNE

ILMIÖT

Sulje kaikki tasot