Verbit ovat kaikista sanaluokista selvimmin valenssillisia. Sanan valenssilla tarkoitetaan sen kykyä saada oheensa tietty määrä tietynlaisia seuralaisia, joita tällä perusteella kutsutaan sanan täydennyksiksi. Kun valenssia tarkastellaan täydennysten määrän kannalta, puhutaan paikkaisuudesta: yhden täydennyksen saava verbi on yksipaikkainen, kaksi täydennystä saava kaksipaikkainen jne. Verbi täydennyksineen muodostaa lauseen (a), jossa voi lisäksi olla valinnaisia jäseniä, verbin tai lauseen määritteitä (b).
Kullakin täydennyksellä on oma roolinsa suhteessa verbin tarkoittamaan tapahtumaan tai tilaan. Verbin luottaa valenssiin kuuluu kaksi täydennystä, joista toinen tarkoittaa luottajaa ja toinen luottamuksen kohdetta. Verbi aivastaa saa yhden, aivastajaa tarkoittavan täydennyksen ja verbi sijoittaa kolme: sijoittajaa, sijoitettavaa ja sijoituspaikkaa tarkoittavan. Yleistyksiä tällaisista verbi- tai verbiryhmäkohtaisista rooleista ovat semanttiset roolit, esim. toimiva osallistuja eli agentti, muutoksen läpikäyvä passiivinen osallistuja eli patientti ja mentaalisen tapahtuman kokija.
Samaa roolia voi edustaa rakenteeltaan erilainen ilmaus. Esimerkiksi mentaalisen harmittaa-verbin ärsyke eli tunteen aiheuttaja voi edustua NP:nä, infinitiivilausekkeena tai lauseena.
Huom. Valenssin tapaan käytetään myös termiä argumenttirakenne, ja täydennyksiä sanotaan myös argumenteiksi . Predikatiivisia täydennyksiä kuten (pitää jotakuta) hölmönä ei kuitenkaan tavallisesti katsota verbin argumenteiksi. Semanttisista rooleista on käytetty myös nimitystä temaattiset roolit. Rooleja on kirjallisuudessa käsitelty runsaasti, mutta mitään yleisesti vakiintunutta roolistoa ei ole olemassa.
Edellinen pykälä