Pelkästään MA-infinitiivilausekkeen täydennyksekseen saavia verbejä ei juuri ole, vaan infinitiivilausekkeen vaihtoehtona on NP, joka on samassa sijassa kuin infinitiivilauseke (a) tai suuntaisuudeltaan sitä vastaavassa muodossa (b). Infinitiivi- ja NP-täydennys ovat kuitenkin eri sijassa verbeillä lakata ja oppia (tosin esim. oppia tavoille) sekä kieltää ja estää (c).
MA-infinitiivi liittyy liikettä ja siirtämistä ilmaiseviin verbeihin suuntasijaisena muottitäydennyksenä (» § 479). Eräät MA-infinitiivin illatiivin täydennyksekseen saavat verbit ovat kuitenkin merkitykseltään abstrakteja: ne muodostavat verbiketjun kuten sattua ja tupata tai ovat modaalisia kuten joutua. Myös liikeverbeillä on MA-infinitiivin kanssa erikoistuneita merkityksiä (d): lähteä ilmaisee ryhtymistä, mennä teon epätoivottavuutta ja päästä sen äskettäisyyttä. Tulla toimii apuverbinä tulevaa aikaa tarkoittavassa verbiliitossa (» § 451).
Valinta A- ja MA-infinitiivin välillä on abstraktimmissa tapauksissa rektion luonteista mutta vaihtelee jonkin verran. Verbi alkaa saa yleiskielessä A-infinitiivin, verbit joutua, sattua, kyetä ja pystyä MA-infinitiivin. Puhutussa kielessä infinitiivin valinta voi olla päinvastainenkin (e).
Vastaavaa vaihtelua on myös ehtimisverbeillä ehtiä, ennättää, joutaa, keritä (f). Niiden yhteydessä MA-infinitiivi voi kuitenkin nostaa esiin lokatiivisen tulkinnan, että kyse on nimenomaan johonkin paikkaan ehtimisestä, ja tällöin mukana voi myös olla tulosijainen NP (g) (siirtymismuotti » § 476).
Suuntasijaisen täydennyksen kanssa esiintyvät joskus myös muuten A-infinitiivin saavat aikomis- ja haluamisverbit: Haluan ~ aion maailmalle ~ kokeilemaan siipiäni. Näiden ohella voi olla NP-objektikin: Haluan sinut tänne ~ auttamaan tiskissä (» § 476). Vastaavanlaisia ovat esim. yrittää (vastaanotolle), osata (kotiin).
Huom. A- ja MA-infinitiivin käytössä samojen verbien kanssa on murre-eroja (verbistä alkaa Vilppula 1984a, verbeistä kyetä, pystyä, ruveta ja sattua Sorsakivi 1982).