Moni verbi saa NP:n ja A-infinitiivilausekkeen vaihtoehtona objektikseen lauseen (» § 469 ryhmä a). Lause voi olla deklaratiivi- tai kysymysmuotoinen (» § 472), ja deklaratiivilauseen vaihtoehtona on yleensä referatiivirakenne (» § 473). Tällainen on mm. tahtoa:
Saman verbin objektina käytetty infinitiivilauseke ja lause (tai referatiivirakenne) eroavat ensinnäkin siinä, että lauseessa voi olla ja yleensä onkin eri subjekti kuin hallitsevalla verbillä.
Täydennyksen vaihtelu on ominaista verbeille, joilla on täydennyksenään genetiivisubjektillinen infinitiivirakenne eli permissiivirakenne (a) (» § 502). Verbit sallia ja suoda esiintyvät myös NP-objektin, että-lauseen tai referatiivirakenteen kanssa (b), ja verbi käskeä esiintyy myös vaikuttamismuotissa (» § 479). Permissiivirakenne on kuitenkin ainoa täydennysmahdollisuus antaa- ja luvata-verbeille, kun niitä käytetään sallimisen merkityksessä; luvanpyynnöissä antaa tosin esiintyy myös pelkän lauseen kanssa: Anna minä yritän.
Monien mentaalisten verbien yhteydessä infinitiivi- ja lauseobjektilla on merkitysero, esim. huomata, unohtaa, ajatella ja pelätä (c).
Infinitiivilauseke | Lause tai referatiivirakenne |
Huomasitko vilkaista ilmoitustaulua? | Huomasitko että vilkaisit ilmoitustaulua? |
Unohdin ostaa juustoa. | Unohdin että olin ostanut juustoa. |
Ajattelin lähteä tästä kauppaan. | Ajattelin että tarvitsen jotakin piristystä. |
Pelkään olla rehellinen. | Pelkään olevani liian rehellinen. |
Kun täydennyksenä on infinitiivilauseke, lause ilmaisee subjektitarkoitteen kykyä: huomata tehdä ’kyetä tarkkaavaisuutensa puolesta tekemään’. Kun täydennyksenä on lause tai referatiivirakenne, tarkoitetaan tietoiseksi tulemista jostakin tapahtuneesta tai tapahtuvasta; täydennyksellä on hallitsevasta lauseesta itsenäinen tempus. Verbi ajatella ilmaisee infinitiivin yhteydessä aikomista, mutta lauseen kanssa sillä mm. referoidaan ajatuksia (» § 1457). Verbi pelätä ilmaisee infinitiivin kanssa subjektitarkoitteen tunnetta, jonka aiheuttaa hänen oma mahdollinen toimintansa, mutta lauseen tai referatiivirakenteen kanssa se ilmaisee huolta jostakin asiaintilasta: Joen pelätään saastuneen vuosiksi (l). Lausetäydennyksen kuvaaman asiaintilan itsenäisyyttä osoittaa myös se, että se voi olla subjektin tarkoitteen kontrolloimattomissa: Ymmärsin ~ ajattelin, että joudun luopumaan koirasta. Infinitiivitäydennys taas edellyttää kontrolloitavuutta: Ymmärsin ~ ajattelin luopua koirasta ~ *joutua luopumaan koirasta.
Verbit huomata, unohtaa, muistaa, keksiä, hoksata, ymmärtää, tajuta ja arvata ovat implikatiivisia. Infinitiivitäydennyksen kanssa ne implikoivat myönteisessä lauseessa, että täydennyksen tarkoittama toiminta toteutuu, ja kielteisessä lauseessa, että se ei toteudu (d). Sama koskee monia pelkästään infinitiivitäydennyksen saavia verbejä kuten uskaltaa ja viitsiä (» § 469 ryhmä b). Unohtaa-verbin tapauksessa implikaatiot ovat päinvastaiset. Jos taas täydennyksenä on lause, puhuja sitoutuu sen sisällön paikkansapitävyyteen. Tämä pätee, olipa hallitseva lause myönteinen tai kielteinen (e).
Täydennyksenä infinitiivilauseke | Implikaatio |
Huomasin vilkaista ilmoitustaulua. | Vilkaisin ilmoitustaulua. |
En huomannut vilkaista ilmoitustaulua. | En vilkaissut ilmoitustaulua. |
Unohdin ostaa juustoa. | En ostanut juustoa. |
En unohtanut ostaa juustoa. | Ostin juustoa. |
Täydennyksenä lause | Implikaatio |
Ymmärsin ~ huomasin, että nyt on kiire. | Nyt on kiire. |
Sinä et näköjään ymmärrä, että nyt on kiire. | Nyt on kiire. |
Verbejä, joiden käyttöön aina liittyy että-lauseen esittäminen paikkansapitävänä, sanotaan faktiivisiksi. Niitä ovat paitsi mm. tietää, ymmärtää ja unohtaa myös pahoitella ja antaa anteeksi (» § 1561).