Verbit ovat sanoja, joiden taivutukseen kuuluvat tempus, modus ja persoona. Näissä kategorioissa taipunut verbinmuoto on finiittinen eli finiittiverbi (» § 106 – 118). Verbien infiniittiset muodot eli nominaalimuodot (infinitiivit ja partisiipit) taipuvat osittain nominin tapaan. Niistä yhtä, A-infinitiivin perusmuotoa, käytetään verbin hakumuotona: olla, puhua, haravoida, pelätä. Finiittiverbi toimii lauseen ytimenä (» § 864 – 866):
Verbejä käsitellään tässä luvussa siltä kannalta, millaisia täydennyksiä ne saavat ja millaisissa konstruktioissa ne esiintyvät. Tämä koskee verbejä riippumatta niiden muodon finiittisyydestä tai infiniittisyydestä. Infiniittisillä verbinmuodoilla (» § 490 – 550) ja osittain myös verbikantaisilla substantiiveilla (» § 560 – 561) on samat täydennykset kuin vastaavilla finiittiverbeillä.
Kaikissa tekstilajeissa tavallisimmat verbit ovat olla (» § 456) sekä kieltoverbi ei. Muita erittäin tavallisia verbejä ovat tulla, tehdä, pitää, jäädä ja sanoa sekä modaaliverbit voida ja saada. Verbit ovat avoin luokka, johon tulee jatkuvasti uusia sanoja, etenkin johdoksia (» § 303 – 370). Verbit erottuvat taivutuksensa perusteella nomineista ja taipumattomista sanoista; partisiipit tosin ovat luettavissa paitsi verbinmuodoiksi myös adjektiivijohdoksiksi (» § 297, 521). Lisäksi jotkin infiniittimuodot ovat leksikaalistuneet siten, että niitä voidaan pitää adverbeina kuten sanaa yllättäen tai adpositioina kuten sanoja johtuen ja huolimatta (» § 390). Finiittimuotojen partikkelistumia ovat esim. kuule ja kato (» § 806 – 807, 858).
Edellinen pykälä