Hemminki Maskulainen – virsirunoilija


Miten Hemminki sanoi?

Hemmingin virsikirja 400-vuotias
Eurooppalaista virsirunoutta

Raamattuvirsistä omiin virsiin

Mitä Hemminki sanoi?

Miten Hemminki sanoi?
Hemmingin sanat

Kansanrunoudesta tyylikeinoja
Miten Hemminki kirjoitti?
Hemmingin perintö
Lähteet
Liitteet

 

Virsien sanasto ja kielikuvat

Hemmingin kielikuvat vetoavat tunteisiin. Fraasin pestä verellä puhtaaksi rinnalla on säe sun haavais sisäll sä minua vie. Kristityn ajassa oleminen on ristissä kiinni riippumista, siis totista kilvoittelua. "Uscovaised asuvaised, kiildäväised Kirckast cuin auringon terä" kuvaa vanhurskaiden puhtautta iankaikkisuudessa. Moniääninen laulu on monen mutcaisill äänill laulamista.

Nykyisen virsikirjan virsi "Enkeli taivaan" (virsi 21) on alkujaan Hemmingin suomentama. Alkuperäisessä suomennoksessa lauletaan toisin sanoin kuin nykyään:

Ah Jesuinen minun Herraisen
Tule minun sydhäncarsinaisen.
Ah Herrani, mun Jeesuksein,
tee asunnokses sydämein.

Hemmingin käyttämä sana  sydhäncarsina vie laulajan ajatukset talliin. Ihminen kokee itsensä yhtä halvaksi kuin oli se paikka, johon  Jeesus konkreettisesti tuli.

Hemmingin aikana kuoleman kuvaaminen oli tavallista. Pääsiäisvirren "O Jesu cuings oled piinattu" ("Sinua, Jeesus, piinattiin", virsi 62) kolme ensimmäistä säkeistöä keskittyy Kristuksen kärsimyksen kuvaamiseen:

O Jesu cuings oled piinattu
Poskell piesty, syljett, rusicoittu,
Orjantappuroill cruunattu,
Sun ruumis ruoskittu, haavoittu
Purpurall pilcatt naorettu, 
Veri pääst, casvoist vuodhatettu,
Coco ruumis verta tiucui:

Ristin pääll jäsenäd pingotetud,
Jalad, kädhed läpidz lävistetyd.
Eticall sapell juotettu,
Sydhän ricki pilcall pistetty,
Julmall Jumalan vihall runneltu,
Kylki keihäll läpidz tungettu
Surkiall cuolemall surmattu.

Cuing sun hyvä hahmos lauvenut,
Cans casvos caunis valistunut.
Sun ruumis rymäx rauvenut,
Valjox on muotos muuttunut,
Ett luodhud caick luondons vastoin
Hämmästyid, surid, itkid, lastoid
Heidhän Herrans luojans cuolendot.

Hemminki Maskulainen käyttää ilmauksia, jotka saattavat nykylukijasta tuntua virsirunoon liiankin voimakkailta. Veri vuotaa Kristuksen kasvoista ja päästä, ei esimerkiksi haavoista, ja hänet on ripustamisen sijaan pingotettu ristin päälle. Kärsimyksestä lauletaan preesensissä ja perfektissä. Näiden aikamuotojen takia kuolema on veisaajalle läsnä, aistittavana tässä ja nyt.

Jotkin ilmaukset, jotka nykyään tuntuvat lukijasta hyvin voimakkailta, eivät kuitenkaan Hemmingin aikana välttämättä ole olleet arkikielestä poikkeavia. Esimerkiksi verbi manata säkeessä "Siis manap meit Herra valvoman" tarkoittaa ’kehottamista’ ja ’vaatimista’ ja on Hemmingin aikana esiintynyt myös arkikielessä tuossa merkityksessä. Kieli muuttuu, ja manata-verbiäkin käytetään nykyään harvoin tässä merkityksessä; käyttö olisi mahdollinen juuri esimerkiksi runossa.

Nykyisissä virsissä saattavat pauhata urut, mutta Hemmingin virsissä myös kristityt: 

Eija Eija Cans Engelein, 
caickein pyhäin,
caick paohavad,
Pyhä Pyhä Pyhä Jumal.
Pojad parhad paohadcatt,
Neidzed nuored iloidcatt,
Vanhad vahvast veisadcatt.

Viehättävintä vanhinten äidinkielisten tekstien lukemisessa onkin tämä ristiriita: kirjoitukset ovat vanhoja, mutta silti ne tuntuvat sanovan monet asiat tuoreemmin kuin nykykielellä pystyisi sanomaan. Sanat ovat tuttuja nykykielestäkin, mutta niitä on käytetty yhteyksissä, joissa nykyään käytetään jotakin muuta ilmausta.

Se että Hemmingin sanonta tuntuu nykyään niin ilmaisuvoimaiselta, johtuu siis osittain kielen yleisestä muuttumisesta, mikä ei välttämättä tarkoita kehittymistä vaan pikemminkin pelkistymistä. Tämän paljastaa suomen kirjakielen historia. Kun on pyritty yhteiseen ja yleiseen kieleen, on täytynyt tehdä monia kompromisseja ja yksinkertaistuksia: on esimerkiksi pitänyt karsia murresanoja ja merkitysvariantteja, jotka olisivat saattaneet aiheuttaa tarpeetonta hämmennystä tai jopa väärinkäsityksiä.

Toisaalta nykylukija voi aivan hyvin uskoa siihen, mitä Hemmingin sanat sanovat: niiden takana on runoilija voimakkaine tunteineen, ja sanasto on sen mukaista. Todennäköisesti moni ilmaus on ollut jo syntyessään aivan yhtä tunteisiin vetoava kuin nykyäänkin.

Vertailu Finnon virsiin onkin osoittanut, että myös oman aikansa yleiseen kielenkäyttöön verrattuna Hemmingin kieli on persoonallista, voimakkaasti tuntevan runoilijan kieltä. Hemminki on käyttänyt saman asian ilmaisemiseen värikkäämpiä sanoja ja ehkä myös mielikuvituksellisempia kuvia kuin Finno. Vertaileminen on ollut mahdollista, koska Finno ja Hemminki ovat suomentaneet samoja virsiä.

Kumpikin suomensi esimerkiksi Martti Lutherin ns. uskonpuhdistusvirren "Jumala ompi linnamme". Hemmingin sanonta on havainnollisempaa kuin Finnon:

Hemminki 1605:

Pirud ilmas ja perkeled,
Pangon paxuld cuin sääxää,
Kylle Jesus meit varjele,
Ja paolad pojes syöxä. 
Finno 1583:

Waick coko mailm wastam olis
Ja pärät meit cadhotta tadhois,
Eij quitengan edhes tulis,
Eick matcan sais mitä aicois.

Hemminki käyttää sellaisia sanoja kuin pankko ja paula, jotka ovat neljäsataa vuotta sitten kuuluneet veisaajien arjen sanastoon. Paholainen on varmasti tuntunut olevan pelottavan lähellä silloin, kun on laulettu Hemmingin käännöstä. Finnon käännöksessä paholaiseen viitataan etäisellä maailma-sanalla, eikä se personoidu samoin kuin Hemmingin käännöksessä.