Hemminki Maskulainen – virsirunoilija


Mitä Hemminki sanoi?

Hemmingin virsikirja 400-vuotias
Eurooppalaista virsirunoutta

Raamattuvirsistä omiin virsiin

Mitä Hemminki sanoi?
Miten Hemminki sanoi?

Hemmingin sanat

Kansanrunoudesta tyylikeinoja
Miten Hemminki kirjoitti?
Hemmingin perintö
Lähteet
Liitteet

 

Virsien hengellinen sanoma

Nykyiseen virteen "Oi Luoja, lohduttajamme" (virsi 115)  on säilynyt Hemmingin kielikuva, jossa  uskominen on ristissä kiinni riippumista. Hemmingin muistakin virsistä voi lukea, että hänelle uskominen ei ole ollut passiivista uskossa olemista vaan totista kilvoittelua, esimerkiksi: 

Ann Jumal meidhän hyvyttäs ain muista,
Sun käskys pitä,
idzem synnist suista.
Halud häijyd pois häkytä,
Lihan himod pois läkäytä

Hemminki sanoo suoraan, mitä ajattelee:

Qvin racastam hecumat hartast ,
Näky mielestäm risti rascax,
Cuta kärsim vähän erän. 
– –
Meidhän tääll täyty kärsii vaevaa,
Luodhud caick tätä todhistavad,
Jos tahdhom Christittyn olla.
Mutt mailma vaevohin suuttu,
Ja Christuxen uscost pois puuttu,
Häijyn haluns himos ollen.

Hemmingin virsikirjassa on sekä Finnon että Hemmingin itsensä käännös Lutherin virrestä "Jumala ompi linnamme". Omassa käännöksessään Hemminki on syventänyt virren hengellistä sanomaa ohi alkutekstin. Toisin kuin Finno hän tuo sanoituksellaan esiin sen, että pahuus lähtee ihmisen itsensä sisältä: 

Että me olem idzestäm,
Sangen häijyd ja heicod. 

Toisaalta Hemminki ei jää vain ihmisen syntisyyden kuvauksiin, vaan kertoo suoraan myös sen, minkä takia pelastuminen on mahdollista (nykyään virsikirjassa "Sinua, Jeesus, piinattiin", virsi 62):

O camala duomjo, salaus suur,
Syytöin syypän edhest vaevatan,
Qvin pahoin tekjä rickop juur,
Sen sias hurscas pyhä piinatan,
Cuole Jumal ihmisen edhest,
Luoja luondocappalens syyn puolest.
Cuings Christe idzes näin nöyritid?

Sä viatoin vicapäedhen edhest
Armon halust kävid cuoleman.
Etts päästäisid meit pirun kädhest,
Iäss lapsix soid tuleman,
Velcam maxoid, laiin täytid,
Meill armon ja auun näytid,
Piinas ja cuolemas cautta.

– –

O Jesu cuing sua kiittänen,
Taaen
armos auun tähdhen?
Etts nöyritid idzes näin tänne,
Kävid Cuoleman caickein nähdhen.
Aut ettän sen ain muistaisin,
Idzen pois synnist suistaisin,
Jongs tähdhen surkjast surmattin.

Mua piinas ansjost osalisex tee,
Synnist verelläs virut puhtaxi,
Sun haavais sisäll sä minua vie,
Isäs edhes tee mua hurscaxi.
Vahvist tähän uscoan lujaxi,
Vaevois, kiusauxis turvaxi
Mull piinas ja cuolemas olcon.

 

Hemminki sanoo kiertelemättä, mikä tähän uskoon taipumattomia odottaa (nykyään virsikirjan virressä 157 "Maailma täynnä turhuuttaan"): 

Vaevaesed vaickjast valittavad,
He hiljan huckan catuvad,
Aica cadhotettuin catua,
Jo cadhotuxen caatunein.
Hep helvetin tuulen duomitan,
Piruin cans piinan kituman.

Virsillään Hemminki puolusti luterilaisuutta rohkeammin kuin Finno. On kiinnitetty huomiota esimerkiksi Hemmingin ehtoollisvirteen (nykyisin "Kiittäen nyt ylistämme", virsi 221), jossa hän hylkää Tuomas Akvinolaisen alkutekstissä olleen muuttumisopin kirjoittamalla "Leipä ei muutu".

Ehtoollisvirren viimeiset säkeistöt kuudennesta eteenpäin ovat Hemmingin omaa tekstiä. Näissä säkeistöissä hän sanoo, että syntejä ei saada anteeksi ehtoollista nauttimalla vaan uskomalla:

Niin se paha cuin se hyvä,
Leiväs viinas molemin,
Suulla syöpi, suulla juopi
Ruumin veren molemin.
Cuolema pahall, elämä hyväll,
Eri osa on molemill.

Paha on vieras catumatoin täs,
Uscotoin Herran sanoi,
Eikä parane, aina pahane
Tieten pysy synnis pahoin:
Synnix syöpi, duomjox juopi,
Otta cadhotuxen ansjon.

Synneins catuva, sydhämest sureva,
Ojeta elämätäns tahtoin,
Hyvä täs liene, uscoa tiene,
Herran omin asetus sanoin,
Herran cuoleman, pitäin oman,
Sill synnist pääsnens uscoin.

Ehtoollisen nauttiminen on tarkoitettu uskon vahvistamiseksi ja on eri asia kuin synneistä pääseminen:

Jesu kiitett, ijät ylistett,
Ruumillas meit ruockimast,
Vahvistamast virvottamast,
Verelläs synnist viruttamast:
Ynnä Isän, Hengen pyhän
Cunnja nyt, cuin alust hamast.