Hemminki Maskulainen – virsirunoilija

Hemmingin perintö

Hemmingin virsikirja 400-vuotias
Eurooppalaista virsirunoutta
Raamattuvirsistä omiin virsiin
Mitä Hemminki sanoi?
Miten Hemminki sanoi?
Hemmingin sanat
Kansanrunoudesta tyylikeinoja
Miten Hemminki kirjoitti?
Hemmingin perintö
Lähteet
Liitteet

Hemmingin perintö nykyisessä virsikirjassa

Nykyään veisaamme sekä Hemmingin itsensä kirjoittamia että hänen suomentamiaan virsiä. Nykyisessä virsikirjassa vuodelta 1986 on yhteensä 43 Hemmingin virsikirjan virttä. Lisäksi siinä on kaksi virttä Hemmingin suomentamasta Piae cantiones -laulukokokoelmasta Vanhain Suomen maan Pijspain ja Kircon Esimiesten Latinan kielised laulud, joka ilmestyi vuonna 1616. Nämä ovat virsi 277 "Oi Kristus, taivaan kuningas" ja virsi 300 "Jeesuksen muisto ihana".

Hemmingin suomennoskokoelmaa on pidetty runoteknisesti laadukkaampana kuin hänen virsikirjaansa. Virsi 300 on säilynyt hämmästyttävän lähellä Hemmingin kirjoittamaa asua. Esimerkiksi kolmas säkeistö on pysynyt melkein samassa muodossa, johon Hemminki sen aikoinaan kirjoitti:

Jesu anna minun tuta Rackaudhes avarutta. Jesu andexi andaja, Ja taevan cunnjan candaja Sä armon aino jacaja.

Mun, Jeesus, anna tuntea rakkautesi suuruutta. Oi Jeesus, anteeksantaja ja taivaan kruunun kantaja, ainoa armon jakaja.

Muuttunut kieli

Yleensä Hemmingin nimiin pannut nykyisen virsikirjan virret poikkeavat paljon siitä, millaisiksi  Hemminki ne kirjoitti. Virret ovat runoutta, jota käytetään päivittäin. Tämän takia niitä uudistetaan esimerkiksi kielen yleisen muuttumisen myötä. Uudistusten tekijää tai tekijöitä ei aina mainita virren lopussa; on ilmeisesti katsottu, että tärkeintä on virren sanoma ja että sanoma välittyy suurtenkin kielellisten uudistusten jälkeen.

Luonnollisimpia ovat tietenkin muutokset, jotka liittyvät kielen kirjoittamiseen. Myös monet sanastolliset muutokset ovat ymmärrettäviä. Virsien alkuperäistä tekstiä on voitu joutua muuttamaan sen takia, että virren rytmi on haluttu entistä paremmin johonkin sävelmään sopivaksi.

Sanaston muutoksia

Jonkin sanan merkitys on saattanut muuttua tai sana jopa kadota kielestä, minkä takia myöhemmät virsikirjat eivät sitä tunne. Hemminki käyttää esimerkiksi sikjä-sanaa aivan neutraalisti viittaamassa lapseen. Nykykirjakielestä kadonneita sanoja taas ovat esimerkiksi verbit häkyttää ja läkäyttää.

Virsiin on vakiintunut oma sanastonsa viittaamaan tiettyihin asioihin. Nykypäivän virsirunoilija ei varmaankaan käyttäisi paholaisesta nimityksiä piru ja perkele, jotka ovat Hemmingin  virsissä tavallisia. Niinpä nykyisen virsikirjan virressä "Kylväjä lähti kylvämään" (virsi 192)  lauletaan, että "kiusaaja ottaa sanan pois", kun Hemmingin alkuperäistekstissä "Perkel sen muistost otta pois".  Virressä "Oi Luoja, lohduttajamme" (virsi 115) taas pyydetään katkaisemaan "kahleet syntien", kun Hemminki käyttää ilmausta "Pirun paoloist ulosauttele". Hyvin valjulta tuntuu ilmaus "luo meihin sanas rakkaus", kun samaa asiaa on Hemmingin  alkuperäisessä virressä pyydetty sanomalla "sanas himoon sytyt aina". Himo on vakiintunut tarkoittamaan kiintymystä johonkin maalliseen, ei hengelliseen, mikä on epäilemättä yhtenä syynä siihen, että sana ei enää esiinny nykyvirressä.

Hemminki havainnollistaa maallisen katoavuutta vertauksella: 

Cuin samois sanan saattaja, Cuin joudhui haaxi juoxeva, Cuin lindu leten livautti, Cuin nuoli ammutt sivautti.

Nykyvirsikirjan vastaavassa virressä "Maailma täynnä turhuuttaan" (virsi 157) kaiken katoamista verrataan taivaan poutapilveen, varjoon, aallon vaahtoon ja nuolen lentoon. Vertaus on peräisin alkuperäisestä virrestä, alkujaan Raamatusta. Sanat on kuitenkin osittain vaihdettu toisiksi, mikä on ymmärrettävää: nykymaailmassa on nopeampiakin asioita kuin Hemmingin säkeitten samoava sanansaattaja tai laiva.

Kielikuvien muutoksia

Nykyisissä Hemmingin kirjoittamiksi ilmoitetuissa virsissä alkuperäistä Hemminkiä ovat siis usein vain aihe ja jotkin runokuvat. Sanojen muuttaminen toisiksi on tosin usein aiheuttanut sen, että rehevä kuva on haalistunut.

Sananvalinnalla on merkitystä. Kun lukee Hemmingin  kirjoittamaa alkuperäistä virttä, tuntuu nykyinen virsi usein värittömältä. Kuva saattaa olla alkuperäistekstistä, mutta sanat on valittu toisin.

Esimerkiksi virressä, joka pohjautuu Raamatun vertaukseen kylväjästä, Hemminki käyttää konkreettista kielikuvaa Jumalasta sydänten kyntäjänä. Nykyvirressä ajatus on sama, mutta Jumala ei kynnä vaan uudistaa:

Meidhän covan sydhämen o Jumal, Kynnä sanas ja henges voimall.

Henkesi Pyhän voimalla uudista meidät, Jumala.

Virressä  "Sinua Jeesus piinattiin" (virsi 62) Kristuksen kuolemaa lähestytään eri tavoin kuin Hemmingin alkuperäisessä virressä. Kuolema on etäinen. Siitä puhutaan imperfektissä. Hemmingin virsikirjassa kärsimys sen sijaan on aistittavana ja läsnä. Aikamuoto on preesens:

O Jesu cuings oled piinattu Poskell piesty, syljett.

Sinua, Jeesus, piinattiin,  alttiiksi itses annoit.

Hemmingin säkeet "Veri pääst / casvoist vuodhatettu / Coco ruumis verta tiucui" ovat tätä sovinnaisemmassa asussa "haavoista verta vuoti". Kristuksen verta vuotavat kasvot olisivat nykyään ehkä liian voimakas kuva.

Selvennöksiä

Jotkin muutokset ovat  ainakin nykylukijan kannalta saattaneet selventää virren yhteyttä Raamatun tekstiin. 

Hemminki puki runomuotoon Johannes Kastajan isän Sakariaan kiitosvirren (Luuk. 1: 68–79). Hemmingin virressä sanasto mukailee raamatunkohtaa: terveydhen Sarvi, Daavidin Huone, pyhä liitto, vakaa vala löytyvät molemmista. Nykyasuisesta virrestä "Kiitetty olkoon Jumala" (virsi 258 ) nämä sanat puuttuvat, mutta Johanneksen nimen mainitseminen auttaa liittämään virren juuri kyseiseen Raamatun kohtaan. Hemminki sen sijaan ei mainitse Johannesta nimeltä.

Virressään "Taaen elämän peräst parambat" Hemminki viittaa Johanneksen evankeliumiin  (Joh. 17: 21–24):  

Tundemattomad Tutux tulevad, caick pysyväd Pyhäin perinös, Idz ilmei asu meis Jumal.

Hemmingin säkeitä ei ole yhtä helppo yhdistää evankeliumiin kuin  nykyisen virren "Kuoleman jälkeen parempaa" (virsi 144) säkeet:

Kaikki, kaikki ovat yhtä ystävinä Jumalassa Isä yhtä lasten kanssa.

Vaikka alkuperäisessä virressä sama asia on sanottu vivahteikkaammin, nykyisen virren ilmaus kaikki ovat yhtä viittaa evankeliumiin paremmin kuin Hemmingin teksti. Kyseisessä raamatunkohdassa Jeesus puhuu Jumalalle: 

Senpäle ette he caiki pite ychte oleman, ninquin sine Ise minus olet, ia mine sinus, ette hekin pite mös meisse ychte oleman [– –] Mine heisse,  ia sine minus, ette heiden pite oleman teudheliset yhdes [– –] Ise, Mine tadhon, ette cussa mine olen, sielle heidhengi pite oleman iotcas minun andanut olet. (Agricolan käännös.)

Säilynyt kieli 

Joskus Hemmingin ilmeikäs sanasto ja kielikuvat ovat kulkeneet virren mukana vuosisatojen läpi. Helluntaivirressä  "Oi Luoja, Lohduttajamme" (virsi 115) pyydetään edelleen, kuten alkuperäistekstissä, perkaamaan sydämet juonista ja petoksista:

Puhdista häijyt sydämet, pois perkaa juonet, petokset.

Uskomisen Hemminki kuvaa samassa virressä ristissä kiinni riippumisena. Sama kuva on säilynyt nykyvirteen asti:  

Opeta Isää tuntemaan, Kristusta, Poikaa, kuulemaan, lunastajaamme luottamaan  ja ristin alla ainiaan sinussa kiinni riippumaan.

Hemmingiltä on saanut nykyvirressä säilyä ihana kristittyjen yhteyden havainnollistus. Tässä kohden Hemminki on onnistunut välittämään hurmoksellisen tunnelman käyttämällä tehokeinona kertoa:

Ollan Engeleitten elos Alat autuitten ilos Ynn ystävitten seas Sucuin, sisaritten seoras, Veljeitten, vanhenbain joucos. Tuttuin,  tundemattomain. Tundemattomad Tutux tulevad, caick pysyväd Pyhäin perinös, Idz ilmei asu meis Jumal.

Nyt autuaitten joukossa, enkelten juhlaseurassa riemusta kasvot hohtaa,  kun siskot, veljet, vanhemmat, tutut ja tuntemattomat toisensa siellä kohtaa. Kaikki, kaikki ovat yhtä ystävinä Jumalassa, Isä yhtä lasten kanssa.

Virsi "Sinua Jeesus piinattiin" (virsi 62, Hemmingin virsi "O Jesus cuings oled piinattu") on rakenteeltaan pysynyt samanlaisena kuin miksi Hemminki sen kirjoitti: ensin kuvataan Kristuksen kuolemaa, sitten puhutaan hänen viattomuudestaan  siihen, asetetaan vastakkain Kristus ja syntinen ja lopuksi esitetään rukous.

Hemmingin virsi rakentuu syntisen ja Kristuksen vastakkainasettelulle, ja sama rakenne on säilynyt nykyiseen virteen asti:

Minä synnin siteill sidottu:  Jongs edhest sinä kiinotett, fangittu, Minä tuonen nuorill nivottu:  Sä cuoleman kivuill rangoittu. Minä perkelen cahlein culjennu, Ja Jumalan vihan all oljennu: Sinä joid vihan maljan edhestän. Minä ain ylpjä: sinä hiljainen, Puusteill ja purpurall pilcattu. Minä covacorvain: sinä cuuljainen. Minä röyhkjä: piikeill sä cruunattu. Minä turhas cunnjas: sinä syljetty. Minä juomar: sapell sinä juotettu. Minä hecumas: sä sidhott naulittu.

En syntiäni peljännyt, vaan sillä sidoin sinut. Et väistynyt, et estellyt, vaan päästää tahdoit minut. Piinaasi olen syyllinen ja rangaistuksen ansaitsen, vaan tuomioni kannoit. Näin kiivas, kovakorvainen ja suulas olen minä, vaan puolestani nöyrtyen niin hiljaa kärsit sinä. Turhuutta minä himoitsen, vaan Isän tahtoon suostuen juot tuskan maljan karvaan.

Vaikka nykyinen virsikirjan virsi ei enää yhtä monisanaisesti keskity Kristuksen kuoleman kuvaamiseen, siitä löytyvät edelleen sellaiset Hemmingin käyttämät verbit kuin piestä ja runnella: 

On ruumis piesty, runneltu ja pääsi pyhä pilkattu, haavoista verta vuoti.

Hemmingin voimakkaat ilmaukset "ristin pääll jäsenäd pingotetud", "kylki keihäll läpidz tungettu" ja "sun ruumis rymäx rauvenut" ovat säilyneet asussa "jalkasi, käsivartesi ristille pingotettiin", "on keihäs kyljen puhkaissut" ja "ruumiisi pyhä rauennut"; myös Hemmingin virteensä kirjoittama vetoava kuvaus luonnon reaktiosta on saanut jäädä nykyiseen virteen: 

Ristin pääll jäsenäd pingotetud, Jalad, kädhed läpidz lävistetyd . Eticall sapell juotettu, Sydhän ricki pilcall pistetty, Julmall Jumalan vihall runneltu, Kylki keihäll läpidz tungettu Surkiall cuolemall surmattu. Cuing sun hyvä hahmos lauvenut, Cans casvos caunis valistunut . Sun ruumis rymäx rauvenut, Valjox on muotos muuttunut Ett luodhud caick luondons vastoin Hämmästyid, surid, itkid, lastoid, Heidhän Herrans luojans cuolendot .

Jalkasi, käsivartesi ristille pingotettiin ja polttavainen janosi sapella sammutettiin. Näin kannoit kaikki kipumme, näin kärsit rangaistuksemme Jumalan vihan alla. On keihäs kyljen puhkaissut, on pääsi kallistunut, ruumiisi pyhä rauennut ja pilkka vaientunut, vaan luonto vastoin luontoaan pimenee, säikkyy tuskassaan: nyt Herramme on kuollut.