Lauseiden aspektitulkinnat ovat samantapaisia ilmiöitä kuin substantiiveilla jaottomuuden ja jaollisuuden ero. Jaoton tarkoite, esim. kynä tai ihminen, on selvärajainen, jakamaton kokonaisuus, johon viitataan yksilönä. Jaollinen tarkoite kuten vesi tai sokeri taas on rajoiltaan epämääräinen: yksi osa ainetta, esim. vettä, on yhtä lailla tuota ainetta kuin toinenkin osa. Näin ainesanat viittaavat kumulatiivisesti. Jaollisuus ja kumulatiivisuus ovat keskeisiä ominaisuuksia partitiivin käytössä, koska jaollistarkoitteisen substantiivin partitiivimuodolla voidaan ilmaista kvantitatiivista epämääräisyyttä (» § 554 – 556).
Tilanteet puolestaan ovat sisäiseltä aikarakenteeltaan joko jaottomia tai jaollisia. Esimerkiksi juoksemistapahtuma voidaan esittää jatkuvana toimintana, joka jakautuu osatapahtumiin, jotka nekin ovat juoksemista: Juoksin metsässä. Löytämistapahtuma sen sijaan ei sisällä jatkuvuutta vaan se on luonteeltaan hetkellinen ja siten jaoton: Löysin hyvän lenkkipolun.
Partitiivi jaollistarkoitteisen subjektin sijana mahdollistaa rajaamattoman aspektin tulkinnan: tilanne voi – ainakin periaatteessa – hahmottua jatkuvaksi (» § 917).
Objektin sijana partitiivi voi osoittaa rajojen avoimuutta myös jaotontarkoitteisten NP:iden yhteydessä. Esimerkiksi ilmauksessa Jussi luki kirjettä partitiiviobjekti osoittaa lukemisen keskeneräiseksi, siis rajoiltaan avoimeksi (» § 931).
Kvantiteetin ja aspektin yhteys näkyy myös siinä, että tapahtumaa on mahdollista kvantifioida. Perusluonteeltaan keston suhteen rajaamaton tilanne voidaan rajata ajallisesti tai paikallisesti ilmoittamalla sen kesto aikayksikköinä tai osoittamalla sen alkamis- tai päättymishetki tai paikallinen ulottuvuus; lisäksi tapahtuman toistuminen on ilmaistavissa määränä tai paljoutena (c). Substantiivi-ilmauksessa määrää ilmaiseva osman vastine on numeraali ja mittasana (d).
Joitakin tekoja voidaan mitata sekä teon kohteen että keston kannalta: lyhensin hametta 3 senttiä ~ 3 tuntia, söin jäätelöä litran ~ tunnin, luin kirjaa 20 sivua ~ 20 minuuttia.