Taustoittava pykälä
Eräät johtimet ja johdostyypit ovat olleet erityisen suosittuja sanaston kartuttamisessa ja tietoisessa kehittämisessä 1800-luvulta lähtien. Tällaisia alkuperäisestä käytöstään selvästi yleistyneitä tai kirjakieleen tuossa vaiheessa murteista tulleita johtimia ovat esim. nomininjohtimet ‑in, ‑iO, ‑jAiset, ‑kAs, ‑kex, ‑lA, ‑llinen, ‑(el)mA, ‑mO, ‑nnAinen, ‑(U)ri, ‑stO, ‑tAr, ‑Uex, ‑UU ja ‑(U)Us sekä verbinjohtimet ‑ile-, ‑Oi-, ‑(is)tA- ja ‑UtU-.
Nimityksellä uudisjohdos tai uudissana voidaan tarkoittaa niin oppitekoista kuin spontaanistikin syntynyttä uutta lekseemiä, yleensä kuitenkin tietoisesti kehiteltyä ja käyttöönotettua sanaa. Oppitekoisen johdoksen merkitys voi olla spesifisempi kuin johdostyypin perusteella arvaisi: esim. kirjailija ei ole mikä hyvänsä kirjantekijä, vaan ammattimainen kirjoittaja, eikä leivos mikä hyvänsä leipomus, vaan tietynlainen makea leivonnainen. Myös vanhastaan olemassa olleen johdoksen merkitystä on saatettu tietoisesti ohjailla tai täsmentää, minkä jälkeen sana on vakiinnutettu käyttöön tässä uudessa merkityksessä.
Lisäksi johtamalla on luotu merkitysvastineita vieraskielisille sanoille, esim. arpajaiset (ruots. lotteri), ilmoittautua (ruots. anmäla sig), viestintä (engl. communication). Johdostyyppejä on hyödynnetty myös lainasanojen mukautuksessa (» § 150 – 153).
Edellinen pykälä