Johdoksen kantavartalona on tavallisesti jokin sen kantasanan taivutusmuodoissa esiintyvä vartalovariantti, mutta joskus sellainenkin vartalo, jollaista kantasanan taivutusmuodoissa ei tavata. Johdettaessa sanan vartalo voi lyhetä enemmän tai sen äänteistö muuttua enemmän kuin taivutettaessa. Tällaisia taivutusasustaan morfofonologisesti poikkeavia kantavartalotyyppejä ovat seuraavat (johdoksen kantavartalosta puuttuva kantasanan vartalon osa on kursivoitu):
2-tav. U-vartalot: | kys-äise- < kysy‑, suut-ahta- < suuttu‑, puh-e < puhu- |
2-tav. O-vartalot: | seis-ahta- < seiso‑, toiv-e < toivo- |
2-tav. i-vartalot: | pyrk-y < pyrki‑, puss-ukka < pussi |
3-tav. A-nominit: | madal-ta- < matala, hämär-tä- < hämärä |
eA-nominit: | kork-uinen < korkea, sup-ista- < suppea |
itse-verbit: | merki-ntä < merkit(se)‑, häiri-inty- < häirit(se)‑, tilk-e < tilkit(se)- |
Aise-verbit: | ilma-us < ilmais(e)- |
ise-verbit: | jyli-nä ~ jyl-y < jylis(e)- |
AA-verbit: | naukk-u < naukkaa‑, ryypp-y < ryyppää‑, lep-o < lepää- |
Oi-verbit: | luettel-oi- < luettelo + ‑Oi- |
Johdinten sanavartaloon aiheuttamat fonologiset muutokset tai vaihtelut voivat siis poiketa taivutustunnusten aiheuttamista (joista » § 45 – 52). Yksi keskeinen ero on se, että johtimen edeltä pyöreäkin vokaali usein katoaa, esim. sito-a > sid-e, lausu-a > laus-ahta-a (vrt. taivutus: sito-a : sido-i-n, lausu-a : lausu-taan jne.). Tällaiset tapaukset voidaan katsoa korrelaation sijaan johtosuhteeksi varsinkin, jos fonologisesti samanlaisia tapauksia on runsaasti ja merkitysyhteys kantaan on kyseiselle johdostyypille odotuksenmukainen.
Yksitavuiseen kantavartaloon voi liittyä ennen johdinta jotain lisäainesta (seuraavassa kursivoitu), jotta kantavartalo olisi hahmoltaan prototyyppinen, kaksitavuinen, tai jotta johdin ylipäätään voisi liittyä. Tällaiset sanat ovat yksittäistapauksia.
Äännesuhteet ovat poikkeukselliset myös seuraavissa johtamista muuten muistuttavissa tapauksissa: