Johtaminen eli derivaatio tarkoittaa lekseemien muodostamista tai muodostumista johtimien avulla. Johtamista motivoi esim. uuden nimityksen tarve tai sanan syntaktisen käyttöyhteyden vaatimukset. Lähtökohtana on yleensä jokin toinen lekseemi: kantasana (» § 157), konkreettisesti sen sanavartalo, johon johdin liittyy. Kantasanana voi toimia niin perussana, johdos kuin yhdyssanakin. Johtaminen on tavallisempaa omaperäisistä kuin lainasanoista. Johtamista tapahtuu myös ilman varsinaista kantasanaa, esim. deskriptiivisistä äännejonoista (» § 154). (Johtamisen ja taivutuksen rajaamisesta » § 61.)
Johdettu sana on yleensä morfologisesti kompleksisempi ja fonologisesti raskaampi kuin kantasanansa. Sananjohto on prosessina rekursiivinen; johdokset voivat toimia edelleen uusien johdosten kantasanoina, jolloin muodostuu johtoketjuja:
Johdos koostuu sanavartalosta ja yhdestä tai useammasta johtimesta. Johdoksissa on eri sanaluokkien sanoja: substantiivi-, adjektiivi-, verbi- ja adverbijohdoksia. Sen sijaan pronomineissa, numeraaleissa ja partikkeleissa ei juuri ole johdoksia. Johdos voi olla samaa tai eri sanaluokkaa kuin kantasanansa. Johdoksen merkitys perustuu yleensä sen kantasanan merkitykseen kyseiselle johdostyypille ominaisella tavalla.
Johdoksen ja johtamattoman perussanan ero ei ole jyrkkä. Leksikaalistumisen myötä sana voi muuttua johdoksesta perussanaksi, kun vartalon ja johtimen raja vähitellen katoaa; moni sana on tässä välimaastossa (» § 149, 166). Sana, joka on historiallisesti johdos, ei siis nykykielessä välttämättä hahmotu sellaiseksi.
Johdoksen ja yhdyssanan raja on tietyiltä kohdin epätarkka. Esimerkiksi ainekset -lainen, -moinen ja -läntä voidaan lukea johtimiin, mutta toisaalta ne liittyvät sanan genetiivimuotoon eivätkä mukaudu vokaalisointuun ja ovat sikäli enemmänkin yhdysosan kaltaisia. Yhdysosamaisia ovat myös johtimet ‑mAinen (» § 280) ja ‑lAinen (» § 190), jotka liittyvät kantasanan nominatiivimuotoon eivätkä taivutusvartaloon, esim. kidemäinen, nivelmäinen, eläkeläinen, nurmeslainen; lisäksi -mAinen osallistuu ellipsiin yhdysosan tavoin (» § 437 esimerkki c).
Huom. Tässä kieliopissa johtamista ja kantasanasuhteita (» § 157–) käsitellään ensi sijassa synkronisena ilmiönä. Tavoitteena on osoittaa nykykielessä vallitsevia, sen puhujalle havaittavia sanojen välisiä yhteyksiä. Näitä johdoksella voi olla niin kantasanaan kuin korrelaatteihinkin (» § 160). Johtoprosessin suuntaa kuvataan nuolenkärjellä, esim. pulma > pulmallinen, juoda > juottaa, muunlaisen sananmuodostuksen kuin tyypillisen johtamisen suuntaa taas nuolella, esim. ärsyttää → ärsy (» § 168), tosikko → vakavikko (» § 161). Sanojen väliset motivaatiosuhteet eivät kuitenkaan ole kielitajussa välttämättä yksisuuntaisia tai yksiselitteisiä (Räisänen 1979: 168; Koski 1982: 63). Esimerkiksi sellaisissa lainasanapareissa kuin lakka – lakata tai maali – maalata ei johtosuhteen suunta ole selvä eikä edes se, onko historiallisesti kyse johtosuhteesta (Kulonen 1996: 28). Jos johtosuhde on epäselvä tai sanojen välillä on korrelaatiosuhde, niiden yhteyttä osoitetaan tässä kieliopissa ajatusviivalla tai merkinnällä ”vrt.”, esim. solmia – solmu; rapista (vrt. rapea).
Edellinen pykälä